Ensimmäinen kotini oli Wallion talon ylimmässä kerroksessa. 66 vuotta sitten seurasin varhaiskypsänä kaksikuisena Sibeliuskadun toisella puolella asuvan Strömbergin Raimon elämää.

Joitain valokuvia on säilynyt tuolta ajalta. Yhdessä kuvassa istun noin yksivuotiaana kelkassa, jota vetää joku isompi tyttö. Talvinen piha on täynnä lapsia. En ole käynyt katsomassa, mutta tuskin pihalla nyt on kakaroita kasoittain.

Wallion talosta muutimme Kirkkokadulle. Sieltä on tallessa vain yksi valokuva. Hymyilemme Esa-nimisen pojan kanssa asuntomme parvekkeella. Meillä molemmilla roikkuu avain kaulassa. Elettiin kevättä 1960, ja Keskikaupungin päiväkoti avattaisiin vasta kolmen vuoden kuluttua.

Kirkkokadulta tiemme vei Karjakadulle. Asuimme vuokralaisina Seurahuoneen johtajan Alfred Kihon talon yläkerrassa. Karjakadulta minulla on jo selviä muistikuvia.

Keräsimme Kihon nuorimpien lapsien, Eskon ja Jaanan, kanssa kesäisin pennejä kaduilta. Kun saimme kolme penniä kasaan, juoksimme Villenkadun kauppaan ja ostimme jokaiselle pennin nallekarkin. Elämä oli jo tuolloin juhlaa.

Naapurin bokserin nimi oli Tiina. Marmeladirasian vihreä makeinen näytti Tiinan takapuolelta pienoiskoossa. Ristimme vihreät marmeladit Tiinan pyllyiksi. Nuolimme Tiinan pyllyjä, ennen kuin söimme ne.

Kerran meiltä kaikilta oli unohtunut avain sisään, ja tietenkin juuri silloin minua alkoi kakattaa vastustamattomasti. Väänsin kellertävän köntsän ulkoportaiden alle Kihon sisarusten hurratessa hajuraon päässä.

Kun aloitin kansakoulun, muutimme Mäntlahteen. Kylä oli erilainen kuin nykyään. Silloin siellä oli kaksi kauppaa, koulu ja paljon lapsia pihoilla ja poluilla.

Mäntlahden ajoilta on tallessa paljon valokuvia ja vielä enemmän muistikuvia. Tässä niistä yksi syksyinen.
Luokkatoverini Jukka Hovi saapui kesäloman jälkeen kouluun pelkät uikkarit jalassaan. Kiivaan sananvaihdon jälkeen opettaja Saimi Huuhtanen lähetti pojan takaisin kotiin. Jukka uhkasi kertoa äidille.