Itänaapurimme on ollut Suomelle ja erityisesti Kaakkois-Suomelle kautta historian suuri mahdollisuus, mutta arvaamattomuudellaan myös iso riski. Isoista riskeistä kohtalokkain jäi toteutumatta, kun Suomi selvisi sodista valloittamatta ja itsenäisenä.

Muutama päivä sitten, Kansallisena veteraanipäivänä, muistelimme kiitollisuudella heitä, joiden ansiosta, joskin suurin uhrauksin, Suomi itsenäisyytensä säilytti. Rauhansopimuksessa asukasluvultaan maamme suurimman ja monin tavoin hyvin elinvoimaisen Viipurin läänin enin osa jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Sen Suomeen jääneestä osasta tuli Kymenlääni – rajalääniksikin sanottu.

Vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen rajaliikenne ja -kauppa alkoivat viritä vauhdilla vasta Mihail Gorbatshovin aikana. Glasnostin ja perestroikan hengessä myös itäturismi Suomeen lisääntyi voimakkaasti. Monet suomalaisyritykset olivat jo aiemmin asettuneet Neuvostoliittoon – erityisesti Leningradin seudulle. Kun Neuvostoliitto romahti, sen paikan otti Venäjän federaatio. Venäjän valtion ja venäläisten taloudellinen tilanne ei ollut kuitenkaan mairitteleva. Moni venäläinen jopa muisteli kaiholla entistä neuvostoaikaa, jolloin oli sentään työtä ja ruokaa. Maan taloudellinen tila alkoi kuitenkin kohentua. Maahan syntyi myös oma keskiluokkansa, jolla oli kykyä kuluttaa ja matkustaa. Haminan suunnalla tämä näkyi kymmenien kilometrien pituisina rekkajonoina, kun Venäjälle rahdattiin kulutuselektroniikkaa, autoja ja elintarvikkeita. Rekkaparkki tosin myöhästyi, mutta saatiinpa kuitenkin hulppea moottoritie.

Moni meistä näki Venäjän kehityksen erittäin positiivisena asiana kaakonkulman kuntien ja elinkeinoelämän kannalta. ”Rajaläänin” aseman uskottiin tarjoavan isoja mahdollisuuksia kaikille. Seutukunnalla tehtiin myös pitkälle tähtääviä investointeja mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Monet odotukset myös toteutuivat.

Nyt kasvunäkymät ovat valitettavasti hiipuneet olemattomiin. Venäjän kehitys ei edennyt siihen suuntaan, mitä odotettiin. Viimeistään hyökkäys Ukrainaan osoitti, että Venäjä ei ole se, mihin uskoimme – hyvä ja yhteistyökykyinen, kansainvälisiä sopimuksia kunnioittava naapuri.

Olemme palanneet 1970-luvulle ja syvemmällekin. Rajat menivät kiinni eikä venäläisturisteja nähdä enää sen enempää kauppakeskus Zsarissa, Haminan ympyröillä kuin Stockmannillakaan. Suomalaisyritysten Venäjän investoinnit siirtyvät kohta Kremlin sotakassaan. Venäjä sulkee myös maakaasuhanat, ellemme me itse ehdi sitä ennen korvata itäenergiaa muilla tavoin.

On vakavan pohdinnan paikka. Riskit ovat toteutuneet. On etsittävä uusia kasvun mahdollisuuksia. Ja niitä kyllä on. Jos Venäjä panee Saimaan kanavan kiinni, HaminaKotkan Sataman merkitys viennin ja tuonnin kannalta kasvaa ratkaisevasti. Matkailupalvelujen katseet on käännettävä etelään ja länteen – Baltian maiden, Ruotsin ja keskisen Euroopan suuntaan. Kotimaan matkailun osalta myös pohjoiseen.

Virolahti ja Miehikkälä on integroitava entistä tiiviimmin Haminan ja Kotkan kehitysstrategioihin. Rajaseudun kehittyneitä palveluja ei pidä jättää yksin. On myös arvioitava, mitä mahdollisuuksia seutukunnalle tarjoutuu siitä, että se on nyt Itämeren altaan itäisin matkailukohde laajoine saaristoineen sekä globaalin tietoliikenteen keskeinen eurooppalainen solmukohta Googlen valtavine datakeskuksineen.