Haminan talousalueen uutislehti

Kaikki Merikadun koivut eivät selvinneet talven yli

Onko koivun kaatanut tuuli ja lumimyrsky ja ovatko rusakot vain viimeistelleet tuhon?

Marraskuussa 2020 Merikadun kevyenliikenteen väylän varteen istutettiin yhteensä satakunta rauduskoivua ja terijoensalavaa.

Salavat ovat hyvässä hapessa edelleen, mutta koivuista 19 ei ole selviytynyt yli talven. Haminan vihertyönjohtaja Anne Repo tunnustaa, että koivujen hoitaminen ei onnistunut.

– Istutetuista koivuista todettiin kuiviksi 19. Osa koivuista oli kuollut talven myrskyissä ja tykkylumi turmeli niitä helmikuussa puiden tuennan yläpuolelta, sanoo Repo.

– Katkenneita runkoja ovat myös rusakot yltäneet jyrsimään runsaan lumitalven johdosta. Lumipenkoista on ollut niille apua.

Koivuilla on urakoitsijan antama takuu.

– Toukokuussa meillä on vielä koivulinjan katselmus. On selvää, että koivut on vaihdettava eläviin. Takuukysymyksistä neuvotellaan vielä toukokuussa.

Marraskuussa 2020 istutetut koivut olivat jo noin seitsemän – kahdeksanvuotiaita. Istutuksissa koivut saivat kolmiotuennan ja rungon alapää myös verkotettiin jänisten varalta.

Haminan rakennuttajainsinööri Jorma Kauppila tietää, mihin jänis yltää.

– Runsaslumisena talvena rusakko ylsi yli metrin korkeudelle saatuaan apua lumivalleista. Jälki puutarhassa oli sen mukainen, kertoi Kauppila kokemuksistaan.

– Koivujen ongelmat rankan talven myötä eivät yllättäneet. Terijoensalavat sen sijaan menestyvät oloissa kuin oloissa, pajukasveina ne ovat sitkeähenkisiä.

Tältä näyttävät talven ja pupujen turmelemat koivut.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli