Perussuomalaisten ryhmä oli kaupunginhallituksessa vielä tinkimättä Kannusjärven koulun jatkon kannalla, mutta niin Jani Jaakkola (oik.) kuin Tapio Lankikin taipuivat faktojen edessä.

Kannusjärven koulun lakkauttaminen vahvistettiin Haminan kaupunginvaltuustossa. Osavuosikatsauksen käsittelyssä kaupunginhallitus hyväksyi koulun jatkolle 200 000 euron lisämäärärahan, mutta kaupunginvaltuusto pysyi yksimielisesti aikaisemmassa linjauksessaan eikä Hamina enää panosta Kannusjärven kouluun.

Lisämäärärahasta luopumista esitti valtuutettu Juha Kytömäki (kesk) ja lopulta kaikki ryhmät tulivat esityksen taakse eikä asiasta syntynyt edes äänestystä

Hannah Honkasen (kesk) kaupunginhallitukseen tuoman lisämäärärahaesityksen perusteena oli Honkasen tammi-helmikuun vaihteessa Haminan kaupungille jättämä kuntalaisaloite, jossa Honkanen esitti perustettavaksi maailmanluokan luontokoulua ja luontopäiväkotia. Luonnonvara-ala on kasvava ja monipuolinen tulevaisuuden ala kattaen metsä-, puutarha-, luonto-, ympäristö- ja maatalousalat, muun muassa luomuruuan ja hevoset.

Kannusjärven koulun kohtalo nousi osavuosikatsauksen keskiöön, kun asian käsittelyssä käytettiin 25 puheenvuoroa. Lopulta osavuosikatsaus hyväksyttiin äänestyksittä.

Sen opin valtuutetut ja virkamiehet kokouksesta saivat, että kuntalaisaloitteetkin tulee valmistella ja tuoda vasta sitten päätettäväksi. Kokouksen henki oli se, että aloite luontokoulusta ja luontopäiväkodista heppoineen on syytä myös valmistella.