Historiasta muistetaan usein päivämääriä ja yksittäisiä päätöksiä. Esimerkkeinä vaikkapa Haminan rauha 17.9.1809 ja Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.1917. Kun tarkastellaan Suomen itsenäistymistä, havaitaan, että Itsenäisyyspäiväksi valittu ajankohta olikin vain yksi, tosin tärkeä, askel pitkällä taipaleella. Meillä oli jo mm. oma kieli, sääty-yhteiskunnan valtiopäivät, oma lainsäädäntö, vuodesta 1860 lähtien oma raha ja paljon muita asioita, jotka valmistelivat kansaa ja Suomen, tuolloin suuriruhtinaskunnan, poliittista johtoa itsenäisyyteen. Lopullisesti itsenäisyysjulistuksen ajankohdan ratkaisi Venäjän sisäinen kaaos, kun bolsevikit tekivät vallankumouksen ja tsaarinvalta kaatui.

Toukokuun 17. päivä vuonna 2022 jää myös historiaan. Tuolloin Suomen eduskunta hyväksyi poikkeuksellisen suurella enemmistöllä hallituksen selonteon, jossa esitettiin Suomen hakeutumista puolustusliitto Naton jäseneksi. Samana päivänä tasavallan presidentti päätti, että Suomi ilmoittaa Natolle liittymishalukkuudestaan.

Tämänkin ratkaisun taustalla on pitkä polku. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomen ja itänaapurin suhteita vuosikymmenet ohjaillut YYA-sopimus raukesi. Suomi hakeutui Euroopan Unionin jäseneksi, jolloin liityimme läntisten demokratioiden yhteisrintamaan. Emme olleet enää puolueettomia, mutta emme myöskään sotilaallisesti liittoutuneita.

Suomella on iät ja ajat ollut vahva oma puolustus. Parinkymmenentuhannen ammattisotilaan ohella meillä on lähes 900 000 henkilön reservi, josta sodanajan joukkoihin on sijoitettu ja aseistettu 280 000. Olemme varustautuneet materiaalisesti hyvin. Hävittäjähankinnat 1990-luvulla ja nyt 2020-luvulla ovat herättäneet myös kansainvälistä huomiota. Merkittävin puolustuskykyymme vaikuttava asia on kuitenkin kansalaisten poikkeuksellisen korkea maanpuolustustahto.

Olemme myös hakeutuneet Naton rauhankumppaniksi ja säätäneet puolustusvoimamme Nato-yhteensopivaksi. Tiivis yhteistyö ja harjoitustoiminta Nato-maiden joukkojen kanssa on ollut arkipäivää jo vuosien ajan. Jäsenyyttä Suomi ei ole kuitenkaan hakenut. Poliittista tahtotilaamme kuvattiin pitkään käsitteellä Nato-optio, jolla tarkoitettiin, että Suomi voisi tarvittaessa hakea jäsenyyttä. Nato taasen on puhunut ”avoimien ovien politiikasta”. Sen mukaan ehdot täyttävä suvereeni ja demokraattinen valtio otetaan puolustusliiton jäseneksi, jos maan johto ja kansalaiset suurella enemmistöllä tätä haluavat.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan käänsi vauhdilla kansalaismielipiteen Nato-jäsenyyden kannalle. Myös maan johto – tasavallan presidentti ja hallitus – reagoi turvallisuusympäristön muutoksiin ripeästi. Presidentin, hallituksen, eduskunnan ja puolueiden tiivistahtinen keskustelu selontekoineen johti siihen, että eduskunta päätti peräti 188 äänen voimin hakea Naton jäsenyyttä, kun vastustavalla kannalla oli vain kahdeksan edustajaa. Suomen perustuslain 2. § toteaa seuraavaa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.” Tätä valtakirjaa eduskunta nyt käytti. Tasavallan presidentin sanoin demokratia osoitti Suomessa vahvuutensa. Suomen ratkaisu oli harkittu ja tärkeä. Sitä kohti oli oikeastaan edetty jo pitkään.

Nyt toivon, että mikään nykyisistä Naton jäsenmaista ei torpedoi omista itsekkäistä syistä Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä. Se olisi iso isku Suomen ja Ruotsin pyrkimyksille maksimoida oma turvallisuutensa, mutta myös koko Euroopalle.

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.