Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kaupunginjohtajan paikka vapautuu

Haminan kaupungin kaupunginjohtaja Hannu Muhonen on jäämässä varhaiseläkkeelle ensi maaliskuussa.

Haminan kaupungin kaupunginjohtaja Hannu Muhonen on jäämässä varhaiseläkkeelle ensi maaliskuussa. Pitämättömien vuosilomien vuoksi Muhosen viimeinen työpäivä on jo syksyllä 30.10.

Muhonen valittiin Haminan kaupunginjohtajaksi vuonna 2004 eli hän ehti olla kaupungin puikoissa noin 18 vuotta. Sitä ennen hän oli Virolahden kunnanjohtajana vuodesta 1994, ja miehen työurasta peräti 28 vuotta on kertynyt Kymenlaaksossa.

Muhosta tuskin muistellaan linjanvetäjänä, mutta tasapainoillessaan poliittisten ryhmien ristiaallokossa hän on moneen kertaan osoittanut kykynsä sovittelevaan diplomatiaan.

Pahin paikka miehen Haminan uralla lienee ollut Summan paperitehtaan lopettaminen 2008, joka nosti tummia pilviä Haminan taivaalle. Sekin kääntyi voitoksi Googlen ilmestyttyä rahoineen Summan maisemiin. Nyt Summanniemellä on työntekijöitä vähintään saman verran kuin paperitehtaan aikana.

Muhosen seuraajan valintaan kannattaa panostaa. Hänen on oltava dynaaminen, nykypäivän konsernijohtaja, jonka on ymmärrettävä elinkeinoelämää, satamaa ja varuskunnan tarpeita. Valittavan tulee sisäistää Haminan mahdollisuudet monipuolisesti kehittyvänä maailmanluokan pikkukaupunkina.

Työviikkoja ja haasteita Muhosella on edelleen, pöydällä on jo ensi vuoden talousarvion ja kaupunkistrategian valmistelu. Konsernitasolla asiat tulee jättää seuraajalle siihen asentoon, että on helppo hypätä monipuolisen työn puikkoihin.

On varmaa, että Hamina kiinnostaa päteviä hakijoita laajasti, sillä Muhonen jättää taakseen taloudeltaan hyväkuntoisen kaupungin.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus