Niko Ranta-aho on tavallinen liikemies, jonka portfolioon kuuluvat huumeet. Kotkalainen Lusu Ahlqvist oli kunnollinen perheenisä, joka pyöritti huumeliigaa. Huumepomot ovat aina yrittäneet lavastaa itsensä nuhteettomiksi kansalaisiksi ja usein he ovat siinä onnistuneetkin median suosiollisella avustuksella. Keväällä julkaistun elämäkerran myötä Lusun asema eräänlaisena paikallissankarina vain vahvistui.

Itse en liiku alamaailmassa, joten en tunne henkilökohtaisesti yhtään rikollista. Paitsi Nökön.

Nökö oli minua pari vuotta vanhempi kova poika, joka vieraili kesäisin Mäntlahdessa sukuloimassa. Jo 12-vuotiaana hän kantoi kääntöveistä mukanaan. Nökö antoi ymmärtää, että käyttäisi tarvittaessa veistä muuhunkin kuin makkaratikun teroittamiseen. Myöhemmin teräase vaihtui käsiaseeseen.

En ollut aikuisen Nökön tai tuttavallisemmin Nöksän kanssa sen kummemmin tekemisissä, mutta aina kohdattaessa vaihdettiin pari sanaa.

Kerran istuimme Gasthausin baaritiskillä olutta maistelemassa. Kun Päivi lähti käymään vessassa, Nökö seurasi häntä katseellaan ja sanoi minulle: ”Ili, siun vaimolla on kaupungin kaunein perse.”

Huumekauppaa Nökö pyöritti Kirkkokatu 4:ssä sijaitsevan asuntonsa ikkunasta. Hän laski narun päässä olevan tyhjän korin kadun tasalle, jossa asiakas laittoi rahat koriin. Nökö nosti rahat ylös ja laski hasispalan alas.

Viimeisinä vuosinaan lapsuudenkaverini alkoi olla aika heikossa hapessa. HP:n kotipelissä hän saattoi nukahtaa kesken kolmannen tasoittavan.

Kuolema kolisteli jo eteisessä, kun viimeisen kerran juttelin hapertuneen Nöksän kanssa Kompassissa. Emme puhuneet huumeista, viinasta, naisista tai rahasta vaan kaikista niistä eli Rollareista.

Nökö kuoli Kirkkokadun asuntoonsa. Hän ei lavastanut elämäänsä, eikä kuolemaansa.

Ilkka Muurman

Kirjoittaja on paljasjalkainen haminalainen.