Päivi vaihtoi vapaalle – entinen oppilas jatkaa teatteriopetusta Haminassa

Päivi Hylen elämään sisältöä tuo myös purjehdus kumppanin Timo Hylen kanssa. (Kuva: Henni Kiri)

Päivi Hyle palkittiin viime vuonna Haminan kaupungin kulttuuripalkinnolla lasten ja nuorten teatteriharrastuksen ja monien teatteriryhmien parissa toimimisesta. Hyle ehti ennen viime keväistä eläköitymistä ohjata lasten ja nuorten teatteriryhmiä vuodesta 2005 alkaen.

Hylen vetämällä lasten ja nuorten teatteritoiminnalla on ollut suuri merkitys monen haminalaisnuoren elämässä. Näistä löytyy myös Hylen työn jatkaja, teatteriopettaja ja -taiteilija Henni Kiri.

Viime vuonna Haminan kulttuuripalveluissa kulttuurituottajan työn aloittanut Kiri lähti teatteriharrastukseen lukioikäisenä, Haminan nuorisoteatterin silloisen ohjaajan Sirpa ”Sande” Sandströmin ryhmässä. Päivi Hylen oppilaana Kiri oli 2000-luvun alussa Jamilahden kansanopiston musiikkiteatterilinjalla.

Kiri, Hyle ja Sandström tekivät yhteistyötä Haminassa myös silloin, kun Kiri aloitti Haminan teatteriyhdistyksen osa-aikaisena tuottajana vuonna 2008.

– Monet historialliset ympyrät siis sulkeutuvat tänä syksynä, kun lähden nyt ohjaamaan haminalaisten lasten ja nuorten teatteriryhmiä, tuumii Kiri.

Nuorisoteatterilla Haminassa vahvat juuret

Nuorten teatterikerhotoiminta alkoi 1980-luvulla Vehkalahden koulun opettaja Sirpa Sandströmin aloitteesta. Sandström veti nuorisoteatteria Haminan teatteriyhdistyksessä vuoteen 2005 saakka, jolloin Päivi Hyle tarttui ruoriin. Lasten ja nuorten teatteriryhmät pyörivät Hylen ohjauksessa Haminan Teatterissa kymmenisen vuotta, kunnes vuonna 2014 toiminta siirrettiin Haminan kansalaisopistoon.

Haminan kansalaisopistossa teatteritoiminnan kehittäminen jatkuu yhteistyössä muiden Haminassa tarjottavien taideopetussisältöjen kanssa. Yhteistyötä taiteen perusopetusta järjestävien toimijoiden kesken on tänä vuonna tiivistetty mm. yhteisen tiedotuksen ja yhteistyöprojektien piirissä.

– Taiteen perusopetusta on Haminassa tarjolla teatteri- ja kuvataiteessa, musiikissa ja käsityötaiteessa. Opetus tarjoaa mahdollisuuden iloon, luovuuteen ja osaamisen kehittämiseen. Se vaalii elämänmittaista taidesuhdetta ja oppimista, sanoo Henni Kiri.

Lasten ja nuorten teatteriryhmiin on jatkuva haku käynnissä parhaillaan. Haminan kansalaisopisto tarjoaa teatteriharrastusta 9–11, 12–14 ja 15–18 -vuotiaille nuorille. Ryhmät kokoontuvat Henni Kirin johdolla 15.8. alkaen kerran viikossa maanantaisin ja torstaisin Summan uudessa kylä- ja kulttuurikeskuksessa, eli entisellä Summan koululla, Summantie 46.

Teatteri kutsumuksena

Teatterilla on ollut todella käänteentekevä vaikutus Henni Kirin elämässä. Se viittoi lukiolaiselle merkityksellistä suuntaa ja sisältöä myrskyävään elämänvaiheeseen, ja on ollut Kirille monella tapaa sekä kutsumus että pelastus.

Kirin tie teatteritaiteen tekijäksi on ollut mutkitteleva. Lukioaikana herännyt kipinä otti lisää tulta alleen Jamilahden kansanopistossa, mutta ovet Taideyliopistoon eivät auenneet vielä tuolloin.

Sen sijaan Kiri valmistui kulttuurituottajaksi vuonna 2006 ja työskenteli Haminan Teatterin osa-aikaisena tuottajana vuodesta 2008 vuoteen 2017 saakka. Vuonna 2020 Kiri valmistui teatteritaiteen maisteriksi ja teatteriopettajaksi.

Ennen tätä syksyä Kiri on ohjannut nuorisoteatteriryhmiä Kotkan nuorisoteatterissa vuodesta 2014 saakka ja tehnyt myös omia teatteri- ja esitystaiteen projekteja opetus- ja ohjaustöiden ohessa.

– Kun aloitin teatteriopettajan opinnot, Päivi jo kyseli kiinnostustani tulevaisuudessa vetää näitä lasten ja nuorten teatteriryhmiä Haminassa. Tänä syksynä se realisoituu ja pääsen tuottajan työn ohella harjoittamaan myös sitä toista kutsumustani teatteritaiteen tekijänä ja opettajana.

Päivi Hylelle oli myös tärkeää, että teatteriryhmien veturiksi ja oman elämätyön jatkajaksi löytyy pätevä opettaja.

– Kivi vierähti sydämeltä, kun Henni kertoi olevansa kiinnostunut.

Päivi vaihtoi huhtikuussa vapaalle opetustyöstä. Tunnelma oli rento kaupungintalolla järjestetyillä eläkekahveilla. Muistiinpanovälineet ovat tästä lähin omaa itseä ja oman teatteritaiteen kehittämistä varten. Päivi jatkaa mm. WiuhkaWeinareiden kanssa teatterin tekemistä.

Henni Kiri on intoa täynnä aloittaessaan teatteritaiteen perusopetuksen vetäjänä ensi viikolla.
Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli