Haminalainen parturi-kampaamo Ahead on nyt muita ylempänä. Yritys on saanut uudet tilat Haminan torin laidalta Satamakatu 11:stä ja tilaa todella on:
– Käytössämme on käytännössä koko kiinteistön toinen kerros eli vajaa 400 m2. Parturi- ja kampaamopalveluiden lisäksi tarjolla asiakkaillemme on myös monipuolisia kosmetologin palveluita, sanoo yrittäjä Mikko Korpela.
Tekeviä käsiä talossa riittää:
– Nyt meitä on kymmenkunta ja lisää tekijöitä haetaan koko ajan. Esimerkiksi hieroja-kosmetologin työtila on edelleen vapaana.
Korpela sanoo, että koronan hellitettyä Haminassakin on päällä hyvä vire.
– Porukka huolehtii itsestään ja ulkonäöstään. Se on hyvä juttu! Positiivisesta vireestä kielii sekin, että kaupunkiin on avattu myös tasokas vaateliike.
– Hamina näyttäytyy positiivisessa valossa monellakin tavalla. Suuryritykset investoivat tänne ja yrityselämän pyörät pyörivät. Kun isot sijoittavat, mikseivät pienetkin!
Korpelan yritys toimi Raatihuoneentorin puutalossa seitsemän vuotta.
– Läksimme hakemaan uusia tiloja linjalla 200 – 300 m2. Sitten löytyi tämä.
Uusien tilojen saaminen on merkinnyt yrittäjälle pitkiä päiviä tilojen kunnostamisessa.
– Itse olen tehnyt lähes kaiken. Ammattilaisen apua on saanut sähkö- ja putkitöihin ja esimerkiksi viemäreitten järjestämiseen. Terassiakin on noin 70 metriä, osa lämmitettyäkin. On meille tulossa musiikkiakin!
Mikko Korpela katsoo palvelualaa laajemminkin kuin vain hiusten kautta.
– Parturissakin voi viihtyä, samoin kampaajalla. Esimerkiksi anniskelun järjestäminen on tulevaisuudessa normaalia, meillä askel on jo otettu. Tänne voi tulla viihtymään ja rentoutumaan ja silloin lasillinen kuohuvaa on paikallaan, kun irroittautuu arjesta, maalailee Korpela.
Mikko Korpela on alallaan Kaakkois-Suomen suurimpia toimijoita. Asiakkaita palvellaan kuudessa toimipisteessä.
– Sijainti on tärkeää. Haminassa olemme kaupungin ytimessä. On helpot pysäköintipaikat sekä saavutettavuus.