Taitelija Saara Vainion akvarellin nimi on Kevätlöytö.

Vuosittain yhtenä syyskuun viikonloppuna järjestettävä Konstrundan on tapahtuma, jossa taiteen, käsityön ja muotoilun ammattilaiset avaavat ovensa yleisölle. Keskeinen tavoite on tarjota keskusteluja, työnäytöksiä ja voimaannuttavia kokemuksia kävijöille.

Tänä vuonna Konstrundan järjestetään ensi viikonloppuna la–su 3.–4.9. Mukana on 450 taiteilijaa, taidekäsityöläistä ja muotoilijaa ympäri Suomen avaa työhuoneensa yleisölle.

Taiteilija Anniina Loiskeen keramiikkatyö on nimeltään Flutist – huilisti.

Tapahtuman suojelijana toimii tänä vuonna tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Haminasta mukana ovat taiteilijat Anniina Loiske, Saara Vainio ja Eija Ylinen-Virtanen. Tapahtumassa voi tutustua taiteilijoihin ja heidän taiteeseensa, työvälineisiin ja työtapoihin, sekä käydä katsomassa, mitä uutta vuoden aikana on syntynyt.

Taiteilijain ateljeet ovat avoinna yleisölle la ja su klo 11-17. Anniina Loiskeen ja Saara Vainion työhuoneet sijaitsevat Luovien alojen talolla (Rauhankatu 8, Hamina) ja Eija Ylinen-Virtasen Neuvottomassa (Mäkeläntie 111).

– Konstrundan ylittää monia rajoja luovilla aloilla. Ensimmäisinä vuosina Konstrundanilla oli osallistujia lähinnä pitkin rannikkoa ja Ahvenanmaalla. Viime vuosina osallistujien määrä on kasvanut koko maassa, kertoo taiteilija Eija Ylinen-Virtanen.

Konstrundanin osallistujat edustavat monipuolista ja inspiroivaa yhdistelmää luovuutta ja asiantuntemusta. 59,3 % edustaa kuvataidetta, 8,5 % taidekäsityötä ja 2,2 % muotoilua. Loput edustavat edellä mainittujen yhdistelmiä tai muuta luovaa toimintaa.

Taiteilija Eija Ylinen-Virtasen akvarelli on saanut nimen Syksyistä iloa.