”Osaisitko puhdistaa räystäät?” kysyi äitini, kun kerroin, että haluaisin muuttaa omakotitaloon. Ei äiti itsekään koskaan ollut räystäitä putsaillut, kunhan kysyi, koska äitien kai kuuluu aina olla vähän huolissaan. Itseänikin vähän huoletti, mitä kaikkia talon omistajan taitoja meiltä puuttuu. En osaa saumata laattoja, rakentaa patiota tai korjata vuotavaa kattoa. Jos hanasta ei tule lämmintä vettä, en tiedä mitä tehdä.

Ainahan on ammattilaisia, jotka voidaan soittaa apuun. Näin lohdutti puoliso, joka ei hänkään ole remppaihmisiä. Kuulosti järkevältä. Niin kai muutkin tekee – ei kai kukaan kaikkea itse osaa. Ainoa ongelma on tietysti se, että ammattilaisen palkkaaminen maksaa. Tai siis luulin, että tämä on ainoa ongelma. Selvisikin, että ennen kuin saa yhtään laskua maksettavaksi, on ylitettävä monta suurempaakin estettä.

Ensin täytyy tietää, millaista ammattilaista mihinkin hommaan haetaan. Mitä naputellaan hakukoneeseen, kun autotallin ovelle pitäisi valaa uusi ajoluiska? Kuka fiksaa saunan katosta sisään putoavan ilmanvaihtopömpelin tai kuljettaa pois kivi- ja betoniröykkiön, joka edellisen asukkaan mielestä oli taidetta, mutta minun silmissäni jätettä?

Kylppäriremppa nyt ainakin on helppo googlettaa. Aloin soitella läpi yrityksiä. Laitoin sähköposteja ja tekstiviestejä. Täytin yhteydenottolomakkeita. Monia en koskaan tavoittanut. Jotkut vastasivat, että kalenteri on täynnä moneksi kuukaudeksi. Meille olisi sopinut myöhäisempikin ajankohta, mutta se jäi mysteeriksi, miten työjonon perälle pääsee.

Pari tyyppiä tuli sentään paikan päällekin arvioimaan urakalle hintaa. Yhdestä heistä olen erityisen huolissani: hän sanoi nukkuvansa yön yli ennen tarjouksen tekemistä. Yli kuukauteen ei kuulunut mitään. Toivon, ettei kyse ole unettomuudesta vaan unohduksesta. Yhden tarjouksen saimme. Siihen sisältyi saunan lauteet, vaikka talossamme ei edes ole saunaa.

Jos tarjouksen lopulta saa, ei riitä, että sen hyväksyy. Voi nimittäin olla, ettei tästä huolimatta saa työlle tekijää. Esimerkiksi kuljetusfirmasta, joka jo lupautui roudaamaan kivikasamme pois, ei ole kuulunut sittemmin enää mitään. Tekisi mieli sanoa, että pitäköön hiabinsa, tilaan palvelun jostain muualta. Valitettavasti se vain oli ainut yritys, josta edes vastattiin kyselyihin.

Usein kuulee sanottavan, ettei hyvillä tekijöillä ole aikaa vastailla viesteihin. En vain ymmärrä, mistä he asiakkaansa sitten saavat. Ehkä ne kaikki ovat tutuntuttuja – ja me satumme tuntemaan vääriä ihmisiä.

Olen alkanut epäillä, että äiti oli sittenkin tapansa mukaan oikeassa: kaikesta pitäisi tosiaan selviytyä itse. Että jos puoliso lähtisi opiskelemaan sähköhommat ja minä ottaisin haltuuni putket, niin saattaisihan meillä jo tällä vuosikymmenellä olla uudet märkätilat!

Tai sitten on vaan taas otettava puhelin kouraan ja uskottava, että kyllä se joskus vielä tärppää. Sitä ennen voisi opetella sietämään keskeneräisyyttä.