Istun Korson Lumohallin katsomon alarivissä seuraamassa Vantaa Ducksin ja Kokkolan Tiikerien välistä Mestaruusliigan lentopallo-ottelua. Alarivi on kentän tasolla. Minun ja pelaajien välissä on vain toimitsijapöytä. Lähempänä peliä en voisi olla osallistumatta siihen.

Ducksin ykköshakkurina pelaa Haminan Arsin kasvatti, 22-vuotias Alek Rastamo, jonka tapasin viimeksi 19 vuotta sitten. Minä olin töissä Kurkitien päiväkodissa ja Alek oli siellä hoidossa.

Taaperosta on kasvanut pitkä, komea ja kimmoisa nuorukainen, jonka räjähtävän kova syöttö herättää kauhua vastustajissa. Filpun Jussin mukaan Alekia pidettiin jo Haminassa varsinaisena pomppuihmeenä.

Viimeksi kävin katsomassa ylimmän sarjatason lentopalloa paikan päällä vuonna 1974, jolloin Arsi pelasi SM-sarjassa.

Tiikerit vie Ankkoja kuin pässiä narussa. Ducksilta puuttuu molemmat keskitorjujat, ja se kostautuu. Pallo pomppii torjunnasta suoraan syliini. Ojennan sen toimitsijapöydän vieressä istuvalle pallotytölle.

Erätauolla juttelen Alekin Tapani-isän kanssa. Joukkueeseen on pestattu toinen Alekin tasoinen hakkuri ja tästä syystä pojan peliaika on jäänyt vähemmälle. Tapani uskoo kuitenkin pelaajauran jatkuvan nousujohteisena.

Kolmas erä alkaa. Tiikerit johtaa 2-0. Alek on otettu vaihtoon. Tiikerit suorastaan raatelee Ankkoja. Valmentaja vaihtaa Alekin takaisin kentälle. Kurssi ei kuitenkaan käänny, ja kolme pistettä lähtee Kokkolaan.

Ajan Korsosta takaisin tyttäreni luokse Kartanonkoskelle lentokentän ohi kulkevan kadun kautta. Vallien ja teräsaidan takaa näkyy lentokenttää valaisevat korkeat valotornit. Minut valtaa kaukokaipuu. Voisin lähteä vaikka pelaamaan rantalentistä johonkin. Viimeksi jakelin passeja Kap Verdellä tammikuussa 2019. Läsähtävän löysä syöttöni herätti naurua vastustajissa.