30 vuotta sitten televisiossa pyöri silloisen Telen kaukopuhelumainos, Anna Hanskin ryydittämä ”Jos et sä soita…”. Elettiin telekilpailun avautumisen kynnyksellä. Joka huushollissa oli lankapuhelin, joko Telen tai yksityisten puhelinyhdistysten verkossa. Asuinpaikka ratkaisi, kumman.
Matkapuhelimiakin oli tarjolla, tosin vain Telen monopolipalveluna. Liittymiä oli vajaat 200 000. Oltiin juuri siirrytty olalla kannettavista, useamman kilon painoisista laitteista salkkuun menevään ”halkoon”. Kukaan ei osannut ennakoida kehityksen kulkua, saati nopeutta. Kaikki ennusteet ovat ylittyneet moninkertaisesti.
Tänään Suomessa on jo yli 7 miljoonaa ja koko maailmassa yli 8 miljardia matkapuhelinliittymää. Digitaaliset tietoverkot, älypuhelimet ja monipuoliset sovellukset sävyttävät arkipäiväämme. Lankapuhelimet ovat enää muistoissamme. En liioittele, kun totean, että kehittyviin tietoliikennepalveluihin sopii sama ajatus, mitä ennen sanottiin tulesta – hyvä renki, mutta huono isäntä.
Koronapandemian aikana monissa työpaikoissa siirryttiin etätyömoodiin. Viheliäisen viruksen tarttumisriskin minimoimiseksi haluttiin välttää kaikenlaisia kokoontumisia. Ilman laajakaistaverkkoja ja älylaitteita tämä ei olisi onnistunut. Muistiot siirtyvät netissä nanosekunnissa vaikka maapallon toiselle puolelle, kun firman sisäisessä postissa samaisen muistion paperiversion kulku osastolta toiselle saattaa ottaa päivän.
Nyt, kun korona on hellittänyt, on taas siirrytty lähityövaiheeseen. Nämä mokomat käsitteet, lähityö ja etätyö, ovat oikeastaan aika hassuja. Ihminen, joka joutuu kulkemaan kymmenienkin kilometrien päähän työpaikalleen, tekee lähityötä. Kun taas hän, joka voi tehdä töitä kotonaan, on etätöissä. Asiaa on ajateltu vain työpaikan, ei työntekijän kannalta.
Teknologinen kehitys ei ole kyennyt ratkaisemaan tietoverkkojen haavoittuvuuden ongelmaa. Ihan samalla tavoin, kun vanhaan aikaan kaivinkone katkaisi puhelinkaapelin, ulkopuoliset tekijät voivat rampauttaa tänäänkin tietoliikenteen sujumisen. Erityisesti Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja hyökkääjän iskut strategisiin kohteisiin, kuten voimalat sekä sähkön- ja kaasun siirtoverkot, ovat nostaneet keskusteluun myös maiden ja mannerten välisten tietoverkkojen riskit. Vaikka yhteydet on varmistettu moninkertaisesti, on kyse kuitenkin fyysisistä kaapeleista. Niiden vaurioittaminen heijastuisi heti modernin tietoliikenteen varaan nojaavaan elämäämme rankimmalla mahdollisella tavalla.
Olin silloin 1990-luvun alussa vastuussa Telen viestinnästä ja markkinoinnista, ”Jos et sä soita” -mainoksestakin. Siinä pyrittiin vetoamaan ihmisten tunteisiin ja kehotettiin huolehtimaan yhteydenpidosta läheisiin ihmisiin.
Puhelin oli siihen aikaan ennen muuta ihmisten välisen vuorovaikuttaminen väline. Nykyisin tietoliikenneverkkojen merkitys on paljon suurempi. Ihmisten välisen kommunikoinnin lisäksi niiden varassa on koko elinkeinoelämän ja julkisen hallinnon toimivuus, valtavasta mediamaailmasta puhumattakaan. Siksi on tärkeää, että mikään taho ei ryhtyisi millään tekosyyllä tietoisesti, ja muka vihollisia satuttaakseen, vahingoittamaan tietoverkkoja. Se on pitkän päälle ihan sama kuin omaan jalkaansa ampuisi.
