Kotiseutumuseon näyttely uudistuu
Vehkalahden kotiseutumuseon näyttely uudistuu. Uutta näyttelyä on Haminan kaupungin museoilla suunniteltu jo pitkään ja tavoitteena on, että heinäkuun ensimmäisenä päivänä päästäisiin viettämään uuden näyttelyn avajaisia.
Netissä on myös kesäkuusta asti ollut kysely, millaista museota Husulaan toivotaan. Kysely on auki vielä marraskuun loppuun.
Tähänastisten vastausten perusteella näyttelyn toivotaan esittelevän etenkin Vehkalahden arjen historiaa ja kylien elämää, amanuenssi Nina Talvela luonnehtii.
Täällä on omaleimaisia ja koko Suomenkin kannalta kiinnostavia ilmiöitä, kuten seprakauppa, laivanvarustaminen ja veneenveisto.
Sijainti sekä meren että Viipuriin vievän Suuren Rantatien, Kuninkaantien varressa on tehnyt Haminasta ja Vehkalahdesta kokoaan kansainvälisemmän kauppakaupungin ja -pitäjän, Talvela toteaa.
– Ainakin itse toivon, että seudun omaleimainen historia houkuttelisi paikalle myös yleisesti historiasta kiinnostuneita.
– Kylien tarinat talteen -hankkeessa olemme haastatelleet kylien asukkaita ja keränneet Vehkalahden juttuja ja tarinoita. Toivommekin pääsevämme käyttämään niitä myös näyttelyssä niin, että mahdollisimman moni löytäisi ”kylien museostamme” jotakin omaan asuinseutuun tai omiin juuriin kiinnittyvää. Tallennukseen on saatu rahoitusta Googlelta.
Nina Talvela sanoo, että uudistuksessa lähdetään siitä, että näyttely on suunnattu erityisesti lapsiperheille ja kuntalaisille.
– Esineet vähenevät ja aihepiirit selkeytyvät ja näyttelyyn otetaan myös esineitä, joihin saa koskea. Näyttelyyn tulee myös enemmän tarinoita ja kuvia menneiltä ajoilta selkeyttämään entisajan elämäntapaa. Kiinnostuneet voivat etsiä lisää tietoa ja kuvia vaikkapa QR-koodin takaa.
Joulukuussa alkaa remontin valmistelu ja esineiden valinnat. Seiniä maalataan ja kevyitä väliseiniä myös poistetaan.
– Lisäksi tien puoleisen päädyn kuistille avataan esteetön sisäänkäynti museoon, Nina Talvela kertoo.
– Meiltä on jo toivottu konsertteja ja erilaisiin teemoihin liittyviä tapahtumia. Museolla voisi pitää myös kokouksia tai vaikka lauluharjoituksia. Pihalla on myös lava, jossa voisi pitää kesäteatteriesityksiä. Nyt olisi erinomainen hetki ottaa yhteyttä ja kertoa, mitä haluaisi tulevaisuudessa museolla järjestää, Nina Talvela muistuttaa.
Linkki uudistuskyselyyn löytyy Haminan museoiden verkkosivuilta ja myös museoiden facebook-sivuilta. Osallistuneiden kesken arvotaan Museokortti.
Vehkalahden kotiseutumuseo löytyy Husulasta osoitteesta Kuninkaantie 3, 49510 Hamina.