Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Itsenäisyyttä juhlitaan Haminassa

Itsenäisyyspäivän järjestelyistä kertoi RUK:n koulunjohtaja Mikael Salo ja mukana olivat myös Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Titta Erkkilä ja kaupunginhallituksen pää Peter Muurman.

Valtakunnallisen itsenäisyyspäivän paraati juhlallisuuksineen järjestetään 6. joulukuuta Haminassa. Edellisen kerran vastaava juhla oli Haminassa vuonna 1987. Valtakunnallinen oli myös 4.6.2003 Haminassa järjestetty Puolustusvoimien lippujuhlan päivän paraati.

Vuosi sitten koronan vuoksi peruuntunut paraati piti järjestää Lahdessa, mutta nyt vuoron sai Hamina.

– Vuosiksi nämä paraatipaikkakunnat päätetään etukäteen. Perinteiden mukaan paikkakunnat vaihtuvat myös maantieteellistä tasapuolisuutta ajatellen, sanoo Reserviupseerikoulun johtaja, eversti Mikael Salo.

Salo arvioi, että juuri Haminassa juhlallisuudet on helppo järjestää.

– Haminan keskusta on tiivis ja yhteistyö Haminan kaupungin kanssa on jälleen ollut erinomaista. Kaikki on sujunut mutkattomasti, sitä korostaa tilaisuuden otsikkokin Tulevaisuus tehdään yhdessä, tuumii Salo.

– Yleisöä odotamme Haminaan mieluummin tuhansia kuin satoja.

Haminassa esiintyvät itsenäisyyspäivänä kaikki maamme puolustushaarat maa-, meri- ja ilmavoimat. Päivän juhlallisuudet alkavat RUK:n päärakennuksen lipunnostolla klo 8 jatkuen klo 9 seppeleenlaskuilla sankarihaudoille Johanneksen kirkon puistossa.

Paraatikatselmus tapahtuu klo 12 Haminan urheilukentällä Rauhankadulla. Yleisö voi seurata katselmusta kentän katsomosta tai valleilta, paikalle kannattaa tulla ajoissa.

Itse paraatia voi seurata katujen varsilta (oheinen kartta).

Suurlipun salossa liehuu itsenäisyyspäivänä kielekkeinen Suomen lippu.

Ohimarssin aika on klo 13.15 ja startti on Kadettikoulunkadulla Erottajakadun risteyksessä. Paraatin suunta on idästä länteen. Paraatin vastaanottaa Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö kenraaliluutnantti Timo Kakkola ja paraatijoukkoja komentaa Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Tero Ylitalo.

Paraatijoukot kääntyvät Raatihuoneentorilta Maariankadulle, josta jalan kulkevat joukot siirtyvät varuskuntaan. Moottoroidut ajoneuvot ajavat Maariankadun päähään ja siirtyvät siitä Lelun suuntaan.

Paraatissa Puolustusvoimat esittelee kattavasti kalustoaan. Karjalan Prikaatin osastossa on mukana neljä panssarivaunun lisäksi muita panssaroituja ajoneuvoja.

Panssariprikaatin kärjessä on Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunu. Osastoon kuuluu myös mm. ohjuslavetti ja ITO-12 -tutka. Kalustoa on kattavasti myös Porin Prikaatin osastossa.

Paraatissa ovat mukana kalustoineen myös Poliisin ja Tullin yksiköt.

Juhlallisuuksien aikana tekevät ylilentonsa Lennoston Hornetit ja Hawkit sekä Utin NH90-helikopterit.

Paraatin kalustoon voi tutustua tarkemmin toimintakentällä, joka perustetaan Suomen lipun aukiolle. Sotilaskotimyyntiä on juhlapäivän aikana useissa paikoissa.

Jalkaisin paraatia seuraavat pääsevät helpoimmalla ilman pysäköintiogelmia. Vaikka liikenteenohjaajia on runsaasti, paraatin kalusto ruuhkauttaa katuja. Annankatu, Kadettikoulunkatu, Maariankatu ja Sibeliuskatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä klo 10-15.

Itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin lähtöpiste on Kadettikoulunkadun ja Erottajankadun risteyksessä.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli