Suomalaisten maanpuolustustahto on ottanut tänä vuonna melkoisen loikan eteenpäin. Samaan tahtiin on noussut myös kansan kannatus Natoon liittymiseen, sillä yhdeksän kymmenestä kannattaa nyt liittymistämme.

Nato-halukkuutemme syynä on Venäjän 24.2. viime talvena aloittama hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Suomessa herättiin, kun perinteinen konventionaalinen sota tuli Eurooppaan lähes omille rajoillemme.

Itsenäisyyspäivänä ajatuksemme palasivat oman talvi- ja jatkosotamme tunnelmiin, kun maamme joutui 1939 – 1945 taistelemaan asein itsenäisyyttämme uhannutta Neuvostoliittoa vastaan. Kansamme yhtenäisyys kesti horjumatta ja valtavin ponnistuksin pidimme kiinni itsenäisyydestämme.

Samassa tilanteessa on nyt Ukraina. Kun Venäjän johto kaavaili saavansa valtavalla ylivoimallaan Ukrainan haltuunsa viikossa, sota on jatkunut jo yhdeksän kuukautta. Venäjän sotatoimet ovat nostaneet Ukrainassa esiin valtavan kansallistunteen eli on tapahtunut juuri toisin, kuin hyökkääjä etukäteen laski. Tahto on marssinut materian yli.

Ilman länsimaiden tukea Ukraina ei selviytyisi. Länsi toimittaa sotamateriaalia maahan koko ajan kouluttaen samalla ukrainalaisia myös uusien asejärjestelmien käyttöön.

Suomessa Ukrainan taistelua itsenäisyytensä puolesta seurataan herkeämättä. Apua Ukrainalle antavat Suomen valtio, järjestöt ja yksityiset kansalaiset. Kun sota aikanaan loppuu, maassa alkaa mittava jälleenrakennustyö, kun vihollisen murjomaa maata ryhdytään parsimaan kokoon.

Maamme on ottanut Ukrainan sodan aikana askeleita länteen. Luottomme puolustukseemme ja asevoimiimme on aukotonta ja siihen myös haluamme satsata.

Suomen Nato-jäsenyys etenee omaa tahtiaan, hidasteina mutteivät esteinä ovat enää Turkin ja Unkarin sisäpoliittisiin syihin perustuva viivyttely jäsenyytemme ratifioinnissa.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja