Ravintolaillan hilpeät jatkot saivat järkyttävän lopun 30 vuotta sitten -Meltissä maaliskuussa 1992. Mustasukkainen mies ilmestyi aamuhämärissä rivitaloasuntoon ja ampui ex-vaimonsa, jatkoille lähteneen miehen sekä lopuksi itsensä.
Talven ote tuntui sitkeänä vielä perjantai-iltana 27. maaliskuuta 1992. Kansa tungeksi elokuvateattereihin katsomaan Goldie Hawnin tähdittämää jännäriä Kunnes kuolema erottaa.
Haminassa oli ravintola Gasthausissa tavanomaisen vauhdikas ilta. Seitsenhenkinen seurue lähti valomerkin jälkeen jatkoille Raviradan alueella sijaitsevaan rivitalokotiin, jonka 34-vuotias kahden lapsen äiti oli vuokrannut. Naisen neljä vuotta nuorempi sisar oli muuttanut samaan asuntoon.
Siskolla oli kaksi lasta, joista toisen oli poliisien tietojen mukaan määrä asua isänsä, 39-vuotiaan vehkalahtelaisen miehen luona.
Mies ajoi varhaisaamun tunteina paikalle ja huomasi juhlahumun jatkuvan. Poliisin mukaan hän vaati lapsiaan mukaansa.
Tilanne päättyi silmittömään tulitukseen. Mies ampui tarkkuuspistoolilla ex-aviovaimonsa ja jatkoille tulleen 31-vuotiaan haminalaisen miehen. Lisäksi hän haavoitti ex-kälynsä parivuotiasta tytärtä ja 29-vuotiasta helsinkiläistä miestä.
Lopuksi ampuja surmasi itsensä.
– Seinän takaa kuului vain tums, tums, tums, naapuri Tauno Mustonen kuvaili Ilta-Sanomissa.
– Mihinkä tämä yhteiskunta oikein menee, toinen naapuri Tapio Toikka ihmetteli samassa lehdessä.
Haminan rikospoliisin päällikkö Helge Tyni piti murhenäytelmää murheellisena esimerkkinä siitä, mihin alkoholin nauttiminen eli ryyppääminen ja avioerot voivat johtaa.
Rikospoliisissa kummasteltiin vehkalahtelaismiehen taustastaan huolimatta haulikkoa, pistoolia ja pienoiskivääriä varten saamaa aseenkantolupia.
Poliisi oli jo 70-luvulla joutunut piirittämään taloa, josta aseen kanssa aikaisemminkin häiriköinyt mies räiski kaverinsa kanssa. Poliisiauto vaurioitui tulituksessa. Parivaljakkoa alettiin välikohtauksen jälkeen kutsumaan Tallinmäen ampumaseuraksi.
Aseenkantoluvan miehelle oli myöntänyt Vehkalahden nimismies.