Synnyin 11. tammikuuta 1985, iltapäivällä varttia vaille kolme. Väistämättä ensi viikolla täytän siis 38 vuotta. Se on oikein mukava numero, kivan pyöreä ja parillinen. Mutta entäpä, jos saisinkin valita ihan minkä tahansa vuosimäärän? Minkä ikäinen siis haluaisin olla?

Kummilapseni huokaisi hiljattain kaikella teini-ikäisen tarmollaan, että hän on ihan kyllästynyt olemaan 13-vuotias. Kaikki aika menee läksyihin ja kokeisiin lukemiseen, ja koulussakaan ei saa valita niitä aineita, joista oikeasti olisi kiinnostunut, vaan kaikilla tunneilla on pakko käydä. Miksi pitää opetella jotain historiaa, jos vaikka nyt jo tietää, että haluaisi ryhtyä putkiasentajaksi? Ollapa jo aikuinen!

Tylsänä täti-ihmisenä aloin tietysti paasata, että kyllä pitäisi osata nauttia vielä, kun kaikki on helppoa. Aikuisena sitten joudut miettimään, riittääkö rahat laskujen maksamiseen ja mitä ruokaa tehdään huomenna. Ota nyt ilo irti elämästä, kun joku muu pesee pyykkisi, eikä sinun tarvitse osata kilpailuttaa vakuutuksia ja päättää, aloittaisiko rahastosäästämisen.

Vasta jälkikäteen tajusin, että reaktioni oli juuri sellainen, mitä tylsiltä aikuisilta voi odottaakin silloin, kun itse on 13 ja tuntuu, ettei kukaan ymmärrä. Ne väittävät, ettei aikuisuus ole niin kivaa kuin voisi kuvitella ja toteavat usein, että ”tiedät sitten, kun olet tämän ikäinen”. Vaikka siihenhän nuoruuden huolettomuus juuri perustuu, ettei tiedä, mitä on tulossa. Voi kuvitella, että edessä on jotain mahtavaa vapauden ilotulitusta.

Tosiasiassa muistan hyvin kaikki ne murheet, joita yläkoululaisella oli, enkä missään nimessä haluaisi kokea niitä uudelleen. Nuoruuden epävarmuus ja jatkuva pelko siitä, että jospa olenkin vääränlainen ja pitäisikö olla jotain muuta… Kiitos ei enää!

Törmäsin äskettäin toiseenkin ääripäähän. Pääsin osalliseksi tapahtumaan, jossa eräs jo hyvän tovin eläkeiässä ollut henkilö käyttäytyi melko sopimattomalla tavalla. Ei sentään lainvastaisesti, mutta vähintäänkin hyvien tapojen vastaisesti ja niin, että yksi paikalla ollut joutui puuttumaan tilanteeseen. Ikäihmisen puolustelu oli pysäyttävä: hän on kuulemma jo sen ikäinen, että voi käyttäytyä ihan miten haluaa.

Jokainen vähänkin järkevä tietysti tajuaa, ettei se nyt ihan niin ole. Huonoa käytöstä ei voi perustella sen enempää iällä kuin vaikkapa sukupuolella, kansalaisuudella tai poliittisella vakaumuksellakaan. Jos käyttäydyt kuin törppö, olet törppö, olit sitten iältäsi 6 tai 86. Mutta jokin tuossa vanhemman henkilön asenteessa jäi mietityttämään. Hän tekee, mitä huvittaa, koska ei yhtään piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Mistä tätä mentaliteettia saa? Minä nimittäin tarvitsisin sitä – edes pienen ripauksen!

Luulen, että jos kysyisin asiaa joltakin iäkkäämmältä, olisi vastaus yhtä masentavan tylsä kuin minun kommenttini kummilapselle: se asenne kasvaa hiljakseen, elämää näkemällä ja kokemalla. Nauti nyt vielä, kun olet nuori.

Niin se kai on, että parasta on elää täysillä tämäkin vuosi ja nauttia matkasta.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.