Haminan Palloilijain naisjoukkue pelaa superpesistä ensi kesänä 16 vuoden paussin jälkeen.
Viikonlopun naisten joukkue vietti harjoitusleirillään Haminassa. Ruissalon liikuntahallin lisäksi joukkue harjoitteli myös Meltin jalkapallohallissa. Ison kentän peliä joukkue sai haistella Ruonalan urheiluhallissa.
Pelaajien joukosta puuttuivat toipilaat Niina Nukarinen, Nea Forsell sekä Eerika Marttila.
Ensimmäiseen kauteensa oranssipaidassa valmistautuvat Senna Surakka ja Essi Rytteri ovat syksyn ja alkutalven ajan harjoitelleet kotikaupungeissaan pääasiassa omineen, Senna Joensuussa ja Essi Lappeenrannassa. Molemmilla on takanaan jo nippu superpesiksen pelejäkin.
– HP:stä läksin hakemaan uutta virettä peliini. Harjoittelussa olen pyrkinyt kehittämään vahvuuksiani. Lukkarina tolppasyöttö ja pelinluku ovat aina olleet parhaita puoliani, kertoi Lappeenrannan yrityskylässä vielä huhtikuun loppuun saakka työskentelevä Essi, joka on pelannut aikaisemmat kaudet Pesä Yseissä.
– Saliharjoittelun kautta olen panostanut fyysisyyteen ja räjähtävään nopeuteen. Sieltä aion löytää eväät näpyjen eliminoimiseen. Lukkarin tontille hiivin jo D-tyttönä enkä ole paikasta senjälkeen luopunut.
Pelipaikkaa lukkarin tontille havittelee myös kaksi kautta HP:ssä pelannut Piitu Saarinen.
– Kesä näyttää, kumpi meistä pelaa. Oma osaaminen on kaivettava esiin jo harjoituskaudella.
Senna pelasi viime kaudella Joensuun Mailassa superia. Haminasta hän hakee uralleen lisää vastuuta, jota JoMan laajassa pelaajaringissä ei aina saanut. S
ennalla on vahvat pesäpallogeenit, sillä hänen äitinsä Jutta (s. Reijonen) oli urallaan Itä-Länsi -pelaaja ja palkintokaapissa on kolme superin kultamitaliakin Viininjärven ja Jyväskylän pelivuosilta.
– Uskon, että urheiluliset ominaisuuteni ovat kehittyneet. Kun harjoituskausi on mennyt hienosti, nyt vain odotan kesän pelejä sanoi Senna, jolla on oma siivousalan yritys Joensuussa.
– Yrityksessäni on täystyöllisuus, mutta ne työt jäävät Joensuuhun, sillä tiiviin pelikauden aikana pystyn hoitamaan Haminassa enintään satunnaisia pikkujuttuja.
Haminaan Sennan ajatukset käänsi Reetta Juntunen, joka siirtyi JoMasta Haminaan viime heinäkuussa.
– Juuri Reetalta sai HP:n toiminnasta hyvät arviot ja ne kyllä painoivat paljon ratkaisussani siirtyä Haminaan. Kilpailu polttolinjan pelipaikoista on kovaa, se on tiedossa. Takalukijan ja 2-polttajan roolit ovat mieluisimpia.
Vanhoja ei muistella
Haminassa ei HP:n naisten edellistä kesän 20067 superpesisvisiittiä juuri muistella. Kyyti oli kylmää, 20 pelistä saatiin vain kaksi voittoa.
– Nyt panostukset joukkueeseen ovat eri tasolla, samoin odotukset. On kokemusta enemmän ja pelaajien ominaisuudet ja osaaminen ovat superin edellyttämällä tasolla, sanoi pelinjohtaja Jussi-Pekka Toikka, jolle superpesis on pelinjohtajana myös uusi kokemus. HP:n naisjoukkuetta hän on luotsannut kaudesta 2017 alkaen suomisarjasta superiin saakka.
– Uusi sarja superpesis meille on. Joukkueet ovat vieraita ja näyttäisi olevan muutoksia myös pelinjohtajarintamalla. Luottavaisella fiiliksellä tässä mennään uutta kohti, tuumi Toikka.
Ennen kauden alkua HP:n ohjelmassa on muutama harjoituspeli. Kotkan Innon turnaukseen Ruonalaan 28.1. vastustajiksi tulevat Hyvinkään Tahko ja Kiri Jyväskylästä. 4.2. Tahko saapuu Ruonalaan uudelleen 4.2.
Hallin SM-turnauksessa 19.2. Myllypurossa HP kohtaa Roihun ja Mansen.