Onko sinussa jotain outoa? Minussa on: pidän huonekalujen kokoamisesta. On minussa muitakin kummallisuuksia, mutta tämä muistui ekana mieleen.
Vietin vähän aikaa sitten ihanan viikonlopun: olimme ostaneet sekä tv-tason että kaksi lipastoa siitä yhdestä ruotsalaisesta huonekaluliikkeestä, josta mitään ei saa kokonaisena. Sopimuksemme mukaisesti puoliso kantoi painavat laatikot autoon ja sieltä kotiin sekä huolehti roskien hävittämisestä, kun minä puolestani kasasin huonekalut. Olen aika varma, että molempien mielestä diili oli suorastaan ylivertainen.
Kuvittelen, että huonekalujen kokoaminen on vähän samanlaista kuin legojen rakentaminen. Niissäkin ohjekirjoissa näytetään vaihe vaiheelta, mikä palikka kiinnitetään mihinkin. Ainoa ero on, että lopputulos legoilla on räikeä, käyttökelvoton merirosvolaiva, jolle ei kasaamisen jälkeen ole mitään käyttöä. Sen sijaan, kun minä liittelen yhteen hyllylevyjä ja saranoita, saan aikaan lipaston, joka näyttää nätiltä ja tulee tarpeeseen.
Istun lattialla ohjevihko sylissä ja hyllykön osat ympäri lattiaa sijoiteltua ja huokaan tyytyväisenä. Tiedossa on parituntinen, jonka aikana minun ei tarvitse päättää mitään itse. Osa B kiinnitetään osaan F käyttämällä ruuvia 168703 sekä puisia tappeja numero 167032. Tässä tarvitaan ruuvimeisseliä, seuraavaksi vasaraa. Joku muu on testannut asian ja tietää, että tämä kannattaa tehdä ensin ja vasta sitten tuo seuraava.
Minulta ei edellytetä luovuutta, ei nopeaa päätöksentekoa, vastuunkantamista eikä minkäänlaista ennakointia. Kukaan ei kysy, miten päin haluan tuon levyn laittaa tai mitä ruuvia käyttää. Se on päätetty jo. Ei tarvitse tietää, mitä huomenna syödään, kannattaako lämminvesivaraajaan kytkeä ajastin ja mistä lastensuojelujärjestöt saavat ensi vuonna rahaa. Ei tarvitse osata ratkoa työkaverin sähköpostiongelmaa eikä miettiä, millainen olisi hyvä intranet. Täytyy vain seurata ohjeita ja pian kaikista näistä nippeleistä ja palasista syntyy ihan oikean näköinen tv-taso.
Koska mikään ei kuitenkaan ole huolista vapaata, kilkuttaa tässäkin pieni omantunnon hälytin. Ei siitä kauaa ole, kun ihmiset vielä osasivat arvostaa sitä, että huonekalut oli kasannut joku sen alan ammattilainen. Kirjahylly tuli kotiin yhtenä kappaleena ja asiakkaan piti vain tietää, mille seinälle se nostetaan. Sitten jossain keksittiin, että tämänkin asiakas voisi tehdä itse.
Ja mehän teemme. Niskat jumissa kokoamme kalusteita omilla työkaluillamme ja kiroilemme muovisia ruuveja, heppoisia saranoita ja sitä kalustelevyä, joka on niin ohutta, ettei valmistaja uskalla edes luvata kaapin pysyvän pystyssä ilman, että se juntataan kiinni seinään pitkillä ruuveilla. Mutta hinnasta putosi sentään viimeinen nolla pois. On sitten varaa heti parin vuoden päästä ostaa uusi, kun toteaa, ettei tämä rimpula enää pysykään koossa. Ehkä senkin on jo joku muu puolestani päättänyt.
