Yleisesti ajateltiin, että romahtaneen Neuvostoliiton paikan ottanut Venäjän federaatio on meille suomalaisille iso markkina ja potentiaali. Transitoliikenne Venäjälle kasvoi rajusti. Kulutustavaraa ja autoja virtasi satojen rekkojen vuorokausivauhdilla Vaalimaan rajan läpi. Liikenne-ennusteet olivat niin hurjia, että moottoritiehankkeellekin saatiin miljardirahoitus.

Kansainväliset logistiikka-alan yritykset rakensivat satamaan suuria välivarastoja. Myös turismi Suomeen päin kasvoi vauhdilla. Tien varrelle aina Vaalimaalta lähtien suunniteltiin kauppakeskuksia venäläisasiakkaiden toivossa. Osa toteutuikin. Optimistisimmat ajattelivat, että Neuvostoliiton romahduksen jälkeen demokratiakin alkaisi ottaa maassa pieniä askeleita. Ei ole mennyt ihan näin.

Urheilu oli Neuvostoliitolle väline todistella maan erinomaisuutta. ”Uuden” Venäjän aika ei tuonut tähän muutoksia. Keinotkin olivat entiset. Muun muassa Sotshin olympiakisoissa ilmi tulleiden, valtiojohtoisesti toteutettujen dopingrikkomusten seurauksena venäläisurheilijat suljettiin pois useimpien lajien kansainvälisestä toiminnasta.

Venäläisessä yhteiskunnassa huomiota alkoivat herättää myös oligarkit, joille oli järjestetty viekkaudella ja vääryydellä teollisuusyrityksiä, pankkeja ja muuta varallisuutta miljarditolkulla. Maailman merillä purjehti oligarkien miljoona-aluksia ja omistivatpa jotkut heistä Englannissa jopa valioliigan jalkapalloseuroja ja lehtiyhtiöitä – arvokiinteistöistä puhumattakaan.

Samanaikaisesti istuva presidentti Vladimir Putin alkoi kalistella miekkoja Tsetseniassa, Georgiassa, Syyriassa ja lopuksi Ukrainassa liittäen Ukrainalle kuuluvan Krimin Venäjään. Viimeiseksi pisaraksi muodostui Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan ja sen pääkaupunki Kiovaan. Tätä ei länsimainen maailma enää voinut sietää.

Venäjää vastaan on päätetty taloudellisista pakotteista. Heidät on suljettu pois kansainvälisestä urheilusta eikä kulttuurisuhteitakaan enää heidän kanssaan vaalita. Venäjä puolestaan asetti omat vastapakotteensa sulkemalla mm. kaasu- ja öljyhanat luullen, että EU ja länsimaat putoavat sen seurauksena polvilleen tai että ainakin EU:n ja Naton jäsenmaat ajautuvat suuriin keskinäisiin riitoihin.

Venäjä on joutunut näiltä osin karvaasti pettymään. Läntinen maailma taitaa olla nyt yhtenäisempi, mitä aikoihin. Lisäksi Nato- ja EU-maat ovat tukeneet Ukrainaa sekä taloudellisesti että aselahjoituksin kymmenien miljardien arvosta. Tuen tavoitteena on, että Ukraina ei häviä sotaa.

Lähes vuoden kestäneelle sodalle ei näy loppua. Tuhot Ukrainassa ovat valtavat. Siviiliuhreja on paljon. Venäjän uhoa ei näytä vähentävän edes se, että heidän omia sotilaitaan on kaatunut tai haavoittunut kohta jo 200 000. Irvokasta on se, että Putin kertoo omille kansalaisilleen sodan olevan voittoisan, vaikka Venäjän joukot on lyöty takaisin lähes kaikilta niiltä alueilta, jotka se hyökkäyksen alussa valloitti. Venäjää hallitaan diktatorisin ottein valheilla.

Venäjän hyökkäyssota kaikkine seurauksineen on raskas koko Euroopalle – taloudellisesti ja inhimillisesti. Siitä nouseminen kestää kauan. Näyttää myös siltä, että lännen Venäjä-suhteiden normalisoituminen vie ainakin parin seuraavan sukupolven ajan. Venäjästä on tullut hylkiövaltio.

Venäjän toimet ovat iskeneet lujasti myös kaakonkulman tulevaisuuden näkymiin. Se potentiaali, jonka olemassaolo tunnistettiin 1990-luvulla, on mennyttä. Tulevaisuutta on nyt suunniteltava uusien strategioiden ja valintojen pohjalta. Voi siis perustellusti todeta, että ”Voihan Venäjä, minkä teit!”!