Lukuisista sairauksistani näkyvin on ruusufinni. Muistutan enemmänkin kävelevää kärpässientä kuin ihmistä. Koko naaman peittävät punaiset pilkut eivät ole eduksi työhaastattelussa tai treffeillä. Onneksi minun ei enää tarvitse käydä kummassakaan.

Ruusufinni on yksi niitä lääketieteellisiä arvoituksia, jonka syntyperää ei vielä ole pystytty selvittämään. Ihotautilääkärini sanoi minulle, että tauti on saattanut saada alkunsa psoriasisvoidetta sisältävän käden sipaisusta kasvoihin.

Välillä ruusufinni pysyy piilossa, vallatakseen taas koko naamarin uudelleen entistä kokonaisvaltaisemmin. Oireettomina kausina uskallan käydä ihmisten ilmoilla: kaupassa, lounasravintolassa, kirjastossa, elokuvissa, uimahallissa. Kun ruusufinni kukkii oikein kunnolla, kehtaan käydä vain Husulan Salessa. Täytyyhän minunkin syödä.

Kun ruusufinni kukkii, istun kotona katsomassa Netflix-sarjoja. Sälekaihtimet olen tietysti sulkenut. Joku Ahvenruohontietä tallaava kansalainen haluaisi kuitenkin nähdä kaupungin ainoan kävelevän kärpässienen Aku Ankka -pyjamassaan.

Toisaalta olen aika kovassa seurassa. W. C. Fields käänsi häpeän voitokseen. Hän teki ruusufinnin valtaamasta punaisesta nenästään komiikkaa. Juoppoa öykkäriä on helpompi esittää, jos nenä on luonnostaan punainen.

Paitsi sinivalkoisesta äänestään Pekka Tiilikainen tunnettiin myös ruusufinnin raiskaamasta muhkuraisesta nenästään. Tämä on kelpo saavutus aikana ennen näköradiota.

Usein ruusufinnistä kärsivää ihmistä luullaan juopoksi. Mistä muusta kasvojen punoitus muka voisi johtua kuin viinasta? Syksyllä näihin syytöksiin sai vastata Paavo Arhinmäki.

Paavo seisoi nuppi punaisena Helsingin kaupunginjohtajista otetussa ryhmäkuvassa, ja some räjähti: Arhinmäki tuomittiin pelkän turpean, punaisen lärvin perusteella juopoksi.

Itse tiedän kokemuksesta, että alkoholi ei ainakaan lievennä ruusufinnin oireita. Päinvastoin alkoholi on ruusufinnille sama kuin valo ja vesi kasveille.