Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Pieniä kuntia ei saa päästää kuivumaan

Anja Kivelälle pienten kuntien palveluiden säilyminen on tärkeää.

– Arjen sujuvuus on ihmisille tärkeintä, toteaa Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Anja Kivelä.

Hän on 56-vuotias Virolahden kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja, Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Politiikassa hän on ollut mukana kymmenkunta vuotta. Siviilissä Kivelä työskentelee terveydenhuollossa laboratorion näytteenottajana.

Tärkeimmät vaaliteemasi?

– Terveydenhuollossa tehdyt uudistukset laittavat kysymään että ketä varten ne on tehty. Palveluiden saavutettavuus on heikentynyt ja varsinkin monille ikäihmisille se tuottaa vaikeuksia koska niin paljon on omatoimisuuden varassa. Sähköiset ajanvarauspalvelut ovat monelle vaikeita, keskitetty puhelinpalvelu ruuhkainen. Ja itse palvelut hankalan matkan takana jos omalla paikkakunnalla ei hoitoa järjestetä.

Kivelä asettaisi myös rajat energiayhtiöiden hinnoitteluun.

– Energiayhtiöiden olisi tultava talkoisiin mukaan. Voiton keruu tässä tilanteessa ei ole oikein.

Virolahtelaisehdokkaan agendalla ovat myös nuorten asiat:

– Kouluihin työskentelyrauha. Opettajille on palautettava keinot siihen. Myös lasten ja nuorten tuen tarpeen tunnistamista ja tuen saamista pitäisi parantaa.

Miten kehittäisit Virolahtea ja Kymenlaaksoa?

– Jollain tavalla olisi Virolahden ja Miehikkälän palvelut saatava säilymään, terveydenhuolto ja koulut. Jos ne lähtevät, ei kunnilla ole tulevaisuutta.

Toivoisin että jostain löytyisi rahaa herättää Zsarilta tyhjäksi jääneet tilat henkiin, niihin voisi tuoda esim. majoitus- ja hyvinvointipalveluita. Virolahti ja Miehikkälä poikkeavat muista rajaseutuna, erityisyyttä pitäisi osata hyödyntää.

Valtatie 15 rannikolta Kouvolaan ei ole turvallinen näillä liikennemäärillä, sen perusparannus olisi viimein saatava.

Miten pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi? 

– Saarimökkeily on paras keino päästää irti ja rentoutua. Siellä ei ole aikatauluja, luonnonvoimat määrittävät tulemiset ja menemiset. Luen paljon ja katson Netflixistä sarjoja. Pää tuulettuu myös  kansalaisopiston Energiaa tanssista -tanssiryhmässä.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli