Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Panostus hyvinvointiin tukee taloutta

Kolmen kärki on kannatusluvuissa hyvin lähellä toisiaan, kuka vaan voi olla seuraava pääministeripuolue, arvioi Nina Peltonen.

– Nämä jos mitkä ovat arvovaalit, toteaa SDP:n Nina Peltonen.

Hän on alueen eduskuntavaaliehdokkaista nuorin, 31-vuotias, mutta kokemusvuosiltaan konkari. Nina oli 15-vuotiaana jäsenenä Haminan ensimmäisessä nuorisovaltuustossa, ja valittiin vuoden 2012 kuntavaaleissa 20-vuotiaana valtuustoon.

Tällä hetkellä Nina on kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja, hyvinvointialueen valtuustossa ja jäsenenä sen turvallisuuslautakunnassa. Puolueessaan SDP:ssa Nina on puoluevaltuustossa sekä Kaakkois-Suomen Sosiaalidemokraattien piirihallituksessa.

– Näissä vaaleissa on puhuttu paljon leikkauslistoista. 90-luvun laman seurauksista kannattaisi ottaa oppia, ihmisten hyvinvoinnista leikkaaminen on pois yhteiskunnan toimintakyvystä.

Tärkeimmät vaaliteemasi?

– Lasten ja nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet, mikä näkyy mm. Pisa-tuloksissa. Peruskoulun tulisi uudistua ja etenkin erilaiset oppijat tulisi ottaa paremmin huomioon. Varhainen tuki on investointi tulevaisuuteen. 

Varhaiskasvatuksen ammattilaisena Ninalla on näkemystä alan ongelmista.

– Osaajapulaa on niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin. Koulutuspaikkoja on lisätty, mutta ala ei ole tarpeeksi houkutteleva. Kiinnittäisin huomiota työhyvinvointiin, jaksamiseen ja henkilöresursseihin. Palkkauksellakin on toki merkitystä, mutta loppujen lopuksi sekään ei korvaa työympäristön puutteita. Samanlaista ongelmaa on myös sote-sektorilla, olisi löydettävä juurisyyt työntekijäkatoon. Hyvinvointialueiden rahoitus saatava stabiloitua ja peruspalvelut turvattava.

– Myös ikäihmisen palveluiden pitäisi tulisi olla riittäviä ja oikea-aikaisia. Vanhusten yksinäisyys on aika yleistä; meillä pitäisi enemmän kehittää esim. yhteisöllisen asumisen vaihtoehtoja.

Miten kehittäisit Haminaa ja Kymenlaaksoa?

– Valtateiden 15 ja 26 kunnon parantaminen on koko maakunnalle tärkeää. Liikenneyhteydet vaikuttavat myös sataman toimintaan. Haluan vaikuttaa myös siihen että Kymenlaaksossa on monipuolinen koulutustarjonta ja riittävät resurssit myös ammattikorkeakoululle ja yliopistolle Lappeenrannassa.

Miten pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi? 

– Tärkeintä minulle ovat 4- ja 1,5 -vuotiaat lapseni ja tavallinen perhearki. Kesästä lähtien olen käynyt personal trainerin ryhmätreeneissä. Ulkona, kivassa porukassa tehdyt vaihtelevat harjoitukset ovat parasta pään nollausta.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli