Jokin näissä vaaleissa tökkii. En normaalistikaan ole suuri vaalihuumasta syttyjä, korkeintaan sellainen maltillinen keskivertoinen perusseuraaja. Täytän vaalikoneita ja perehdyn ehdokkaiden vastauksiin. Teen valinnan hyvissä ajoin ja käyn reippaasti ennakkoäänestyksessä. Vaalipäivän iltana katson tuloslähetyksiä televisiosta. Tänä vuonna jokin tuntuu olevan toisin.

En ole esimerkiksi vieläkään varma, ketä äänestäisin. Minulla on ollut muutama kriteeri, joiden perusteella rajaan ehdokkaiden joukkoa pienemmäksi. Rajauksillani olen ensin katsonut, keitä kaikkia olisi tarjolla, ja tehnyt valinnan heidän joukostaan. Nyt ehdolla ei ole yhtäkään tällaista henkilöä, vaikka kriteerini ovat oikeasti melko löyhät. Jostain periaatteestani minun täytyy luopua, ja se tuntuu pahalta.

Moni muukin on tuntunut olevan valinnassaan hukassa. Ilmeisesti useampi äänestäjä on miettinyt taktikointiakin: pitäisikö antaa ääni puolueelle, jota ei normaalisti äänestä, mutta jolla nyt olisi parhaimmat mahdollisuudet voittaa jokin sellainen puolue, jonka ei halua pääsevän valtaan? Vai pitäisikö tiukasti kiinni omista arvoistaan ja äänestäisi samoin kuin aina ennenkin? Valinta alkaa tuntua liiankin vastuulliselta ja vähän jo ahdistaa.

En ole myöskään pystynyt seuraamaan yhtään vaaliväittelyä. Minun mielialani ei ole nyt sellainen, että haluaisin altistua sille negatiiviselle energialle, mitä nuo tilaisuudet aina hönkivät. Elämme aikaa, jolloin sähkö on kallista, ruoka on kallista, asuntolainan korot nousevat, pankkeja kaatuu, Euroopassa soditaan ja ilmastonmuutokselle ei vieläkään tehdä tarpeeksi. Ei tunnu siltä, että haluaisin tässä hetkessä kuunnella, kuinka päättäjät kiistelevät siitä, mistä ja keneltä vielä voisi kiristää tai kuka on tärkeämpi kuin muut. En halua nähdä vihaisia ilmeitä tai kuulla kiivasta päälle huutamista.

Eripuraa tuntuu olevan paikallisestikin. Omassa somevirrassani niin kouvolalaiset kuin eteläkymenlaaksolaisetkin toitottavat sen tärkeyttä, että ääni menee ”omalle puolelle” maakuntaa. Pohjoisessa kismittää sairaala-asiat ja etelässä junaraiteet. Lopulta on kuitenkin niin, että täältä omilta kyliltä luultavasti tulee valituksi vain yksi tai kaksi, ja koko kokonaisuudesta he ovat vain pienet muruset.

Kaiken tämän vaalimasennuksen keskellä oli sentään yksi ilon pilkahdus: Helsingin Sanomien Nyt-liite teki huumorimielessä vaalikoneen, joka kertoi sopivan puolueen sen perusteella, millaisen vaalipullan äänestäjä valitsee. Minulle kone kertoi, puolueen lisäksi, että istun vaalipäivänä villasukat jalassa kahvipöydässä ja silittelen kissaa. Osui niin oikeaan, että nauroin ääneen, ja se teki hyvää.

Muistakaa siis nauraa, syödä vaalipullaa ja – kaikesta huolimatta – äänestää.