Roskien määrä tienvarsilla ja julkisilla paikoilla on omien havaintojeni mukaan vähentynyt. Muisti voi pettää ja sulavat lumikasat peittää todellisuuden, mutta takavuosina roskia oli enemmän.
Jokainen roska väärässä paikassa pistää silmään. Ruokajäte houkuttaa eläimiä, roskista on luonnolle pelkkää haittaa.
Oma lukunsa ovat nämä, jotka yön hiljaisuudessa kuskaavat vanhan sohvakaluston ja muun roinan metsätien varteen. Siellä ne ovat, jäteöljypurkit, valuttavat akut, styroksilevyt ja muu roina sysättynä jonkun maanomistajan harmiksi.
Jotkut hoitavat homman puolitiehen ja tuovat lajittelematonta tai ongelmajätteeksi luokiteltavaa jätettä asuinalueiden Eko-pisteisiin. Eko-pisteet on tarkoitettu vain pienille määrille kierrätyskelpoista kotitalousjätettä kuten kartonkia, lasia ja metallia.
Mielessä on säilynyt vahvana näky oman asuinalueen ekopisteestä, minne joku oli suuripiirteisesti siivonnut jääkaappiaan tuomalla koko säilytyslokeron sisältöineen. Siellä ne olivat, maassa kartonkijäteastian vieressä vihannespussit ja kilon verran porsaan ulkofileetä, auringonpaisteessa paisumassa pakkauksissaan.
Ajatteleeko roskaaja että maatkoon siinä, maatuvat joskus. Tai että joku ne siivoaa. Niinpä niin, joku jolle asia ei varsinaisesti kuulu. Monet yhdistykset järjestävät tienvarsien ja muiden julkisten paikkojen roskienkeruutalkoita.
Yleisradio on käynnistänyt myös valtakunnallisen kampanjan Miljoona roskapussia, siihen voi kuka tahansa osallistua.
Hamina on myös kaupunkina ilmoittautunut mukaan kampanjaan. Paikkakunnat kisaavat kisaavat siitä kuka kerää eniten.