Superpesikseen jälleen yltäneellä naisten joukkueella on suuret odotukset. Viime kaudella HP:n naiset pelasivat ykköspesiksessä ehjän kauden selvittäen tyylikkäästi kaikki karikot. Paikka superpesikseen 2023 varmistui finaalipelissä Kajaanin joukkuetta vastaan.
Sarja alkaa sunnuntaina 13.5., jolloin Haminaan HP:n vastustaksi saapuu Seinäjoen Mailajussit 17.6. Ohjelmaan merkitty superpesiksen ottelu HP-Virkiä pelataan Kuusankosken kentällä. Esiotteluna pelataan suomisarjan kamppailu Kuusakosken Puhti-HP.
HP:n naisten edellinen ja ensimmäinen visiitti superpesikseen päättyi putoamiseen. Kausi oli 2007.
– Joukkueen ensisijaisena tavoitteena on säilyttää sarjapaikka. Käytännössä se edellyttää oikeiden pelien eli sarjataulukon jälkipäähän ennakoitujen vastustajien voittamista. Toki Vallikentällä maistuvat sarjapisteet jokaiselta vastustajalta. Kauden tärkeimpiä vastustajia ovat neljä kertaa kohdattava Roihu, Hyvinkään Tahko ja myös Kempele, tuumii pelinjohtaja Jussi-Pekka Toikka.
HP:n naisten ryhmässä on 16 pelaajaa, mutta sanoo, että yksi pelaaja on vielä haussa.
– Parilla pelaajalla on terveyshuolia. Haluamme varmuuden siitä, että joukkue terve ja iskukyinen sarjan alkaessa, sanoo Toikka.
Virettä alkukauden peleihin naisten joukkue hakee Kreikasta viikon leirillä. Joukkue läksi etelän lämpöön eilen tiistaina.
– Harjoituspelejä siellä ei ole ohjelmassa, vaan keskitymme monipuoliseen harjoitteluun.
Harjoituspeleissä HP:n naisilla on ollut hankaluuksia kotiutustilanteissa.
– Niissä onnistuminen lähtee kokonaisuuden hallinnasta, jolloin pystymme luomaan tilanteita juuri oikeille pelaajille. Helppoa se ei ole mutta sitä varten olemme harjoitelleet hyvin, sanoo Toikka.
Kotikaupungin pelaajat miesten joukkueen runkona
HP:n miesten joukkue yllätti viime kaudella myönteisestä yltämällä ykköspesiksessä nousukarsintaan. Siinä Alajärvi oli lopulta parempi vieden nousupaikan.
– Aiomme olla ensi kaudellakin ykkösen kärkijoukkueita. Joukkueessamme on nuoruutta ja sopivasti myös kovuutta, sanoo HP:n toiminnanjohtaja Marko Hovi.
15 pelaajan ryhmä on kovin haminalaispitoinen, sillä seitsemän pelaajaa on HP:n oman juniorikoulun kasvatteja. Viiden nuorukaisen kaartia täydentää nyt jo konkaripelaajiksi luettavat Henri Heikkilä ja Juha Leskinen.
– Hyvinkään Tahkon tausta on neljällä pelaajalla. Kokenutta kaartia edustavat joukkueetta Heikkilän ja Leskisen ohella vuoden visiitiltä takaisin meille palaava Teemu Rouhiainen. Ykköspesiksen paras lukkari Elias Lahti on kiistatta menestyksemme ankkuri tulevalla kaudellakin.
Uusin nimi HP:n pelaajalistalla on Sotkamon Jymyn organisaatiosta tuleva Jere Heikkinen. Kotiutuksissa tehoja odotetaan ehkä eniten Joosua Rätöltä, joka nousi viime kauden esityksillään ykköspesiksen kärkipelaajiin.
– Joukkueessa on tulivoimaa ja kokemusta vaikka ykköspesiksen kärkeen. Suuret odotukset ovat myös oman juniorikaartimme edistymisessä. Koppari Johannes Kiri otti paikkansa jo viime kaudella, mutta isoja askeleita eteenpäin odotan myös Mikael Harjulta, Mico Huttuselta ja Perttu Toikalta, arvioi toiminnanjohtaja Hovi.