Kyläilen usein tyttäreni luona Vantaalla. Vierailujen aikana nautin pääkaupunkiseudun runsaasta urheilu- ja kulttuuritarjonnasta. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Kulttuuritalo Martinus Martinlaaksossa.Martinus-salin näyttämön sinisessä taustakankaassa lukee isoin valkoisin kirjaimin VIIVI. Odotan tyttäreni ja tyttärentyttäreni kanssa uuden teini-idolin konsertin alkua. Haluan nähdä aitoa teinihysteriaa ja kokea miltä tuntuu olla ajasta pudonnut vanha ihminen.

Yllätyksekseni en olekaan salin vanhin katsoja. Paikalla on paljon teinejä, mutta vieläkin enemmän perheitä jopa kolmen sukupolven voimin, kuten me.
Katsomon valot sammuvat, valkoisiin pukeutunut bändi polkaisee show´n käyntiin. Iloitsen oikeista soittimista: rummut, kitara ja basso, joka on miksattu herkullisen ylös.
Mustaan ja siniseen pukeutunut Viivi kävelee salin vasenta käytävää pitkin estradille. Joukko kiljuvia teinejä pomppaa tanssimaan salin oikealle käytävälle.

Viivi hiplaa koko ajan korvamonitoriaan ja naukkailee pullosta vettä. Jos saisin ohjata esitystä, karsisin nämä häiritsevät turhat liikkeet pois. Ei monitorissa ole mitään vikaa, eikä Viivillä ole oikeasti jano.
Basisti kulauttaa pullollisen vettä yhdellä huikalla ja avaa toisen pullon. Mitä ihmettä? Vaivaako häntä muusikkojen ammattitauti? Hän on kyllä basistiksi ihan pirteän oloinen.

Viivi juo vettä koko esityksen ajan. Vesipullo alkaa tosissaan häiritä minua. Välillä se on mikkistandin juurella, välillä rumpukorokkeella, välillä milloin missäkin. Välillä Viiviltä hukassa. Olen varma, että vesipulloa ei ole käsikirjoitettu esitykseen, vaan se paljastaa sen minkä pitäisi pysyä piilossa: Viiviä jännittää.

Teinit laulavat kaikki biisit mukana. Paikoin Viivin ääni jää kiusallisesti teinien huutolaulun alle. Kulunutta sanontaa käyttääkseni bändi svengaa kuin hirvi, ja Viivin nuoren naisen sydänsuruista kertovat laulut ovat kauttaaltaan silkkaa hittikamaa: USA, Ihana kipu, Ainoa miinus…

Viivin pullosta loppuu vesi. Hän nappaa basistin pullorivistä viimeisen täyden vesipullon. Seuraa kiistely viimeisestä vesitilkasta. Basistia janottaa: ehkä hänellä on oikeasti krapula. Viiviä ei janota: häntä jännittää.

Konsertti kestää tunnin. Toisen tunnin ajan Viivi jakaa nimmareita Martinuksen aulassa. Pyydän tytärtäni ottamaan fanikuvan minusta ja Viivistä. Kuvassa Viivi hymyilee hillitysti. Minulla on suupielet korvissa ja näytän siltä kuin olisin saanut nuoruuteni takaisin.