Suomi on iso maa ja tänne mahtuu useita murteita. Meiltä löytyy savolaisia viäntäjiä, kerkiäkielisiä karjalaisia ja jäyhiä hämäläisiä. Murteet voivat olla myös paikallisia, kuten Rauman ja Turun murteet. Kymenlaakson murrehistoriaan on vaikuttanut paljon läheisyys Karjalaan. Kuuluihan alue pitkään Viipurinlääniinkin.

Lisäksi teollistumisen aikainen muuttoliike toi Kymijokilaaksoon runsaasti väkeä eri puolilta maata. Laaksokunnassa on siis eletty vuosisatojen ajan murresekamelskassa. Murteiden tutkijat ovat kuitenkin tunnistaneet mm. Vehkalahden murteen. Monet sanovat sitä yhdeksi rumimmista koko maassa. Lainaan seuraavassa maanviljelijä ja kirjailija Martti Saarennon tekstiä Vehkalahden pitäjänkirjasta vuodelta 1980.

”Siit on viäl sanottava – tykäkkööt haminalaiset mitä lustaavatte, että kirkonkylää ei ol yhrelläkää muul Suamen pitäjäl niin erikoist kun Vehkalahrel. Vanhoi aikoi siäl törmää joka karun kulmas. Hoksaakhaa noi hyvät haminalaiset itte alkuukaa minkälaises matkailukohtees hyä asuvatte, ympyröiren ja valliin väliis? Ehää niiren verosii nähtävyyksii tapa eres ulkomailtkaa.”

Eihän tuota murretta kovin kauniiksi voi väittää. Tärkeästä asiasta Saarento kuitenkin kirjoitti. Runsas parikymmentä vuotta pitäjäkirjan julkaisemisen jälkeen Hamina ja Vehkalahti yhdistyivät. Toisin kuin vuosikymmeniä sitten, seudun matkailulliset vahvuudet tiedostetaan tänään jo hyvin. Tapahtumia ja palveluja on tarjolla ympäri vuoden. Monilla niistä on kytkentä seudun vahvuuksiin, kuten meri ja saaristo, historia sekä varuskunta. Yhtä hyvin ei ole käynyt Vehkalahren murteelle. Sitä kuulee vuosi vuodelta yhä vähemmän.

Jotkut murteet ovat tarttuvia. Asuin itse opiskeluaikana puolisenkymmentä vuotta turkulaisessa ”kielikylvyssä”. Murre tarttui vaivihkaa puheeseeni. Viäl nytki se tulee esil, ku treffaan opiskeluaikaissi ystävii. Simmottos se sit vaa on.

Seuraavassa elämänvaiheessani, Suomen Valtakunnan Urheiluliitossa, kiersin paljon maata urheilupiirien ja -seurojen tilaisuuksissa. Havaitsin, että monissa maakunnissa murre oli vahvasti läsnä. En tiedä, onko kyse musiikkikorvasta vai mistä, mutta ihmisten puhetyyli, nuotti ja murteiden piirteet jäivät helposti soimaan mieleeni. Kerran junamatkalla Helsingistä Tampereelle istuin vanhemmanpuoleisen herrasmiehen vieressä. Hetken rupateltuamme, kysyin, mahtaako hän olla Simpeleeltä kotoisin. Matkatoverini hätkähti ja totesi, että ”en todellakaan, olen Parikkalasta”. Hymyilin mielessäni, sillä Simpele ja Parikkalahan ovat eteläkarjalaisia naapurikuntia. En siis osunut kovin pahasti vikaan. Ihmisten kotiseudun paikantaminen murteen perusteella on jossakin määrin edelleen salainen harrastukseni. Joskus menee oikein ja joskus väärin. Hauskinta on, kun arvauksen jälkeen keskustelukumppani kysyy hämmentyneenä, että mistä tiesit.

Murteethan eivät ole suomalainen erityispiirre. Esimerkiksi Espanjassa puhutaan kymmeniä murteita. Osa on kehittynyt jopa alueelliseksi kieleksi, kuten Katalonian katalaani. Valencian itsehallintoalueeseen kuuluvan Alicanten kaupungissa katukyltitkin ovat kahdella ”kielellä”, espanjaksi ja katalaanin kielen valencian murteeksi. Murteista ollaan siellä ylpeitä. Se on osa eri alueiden identiteettiä. Meilläkin täällä Suomessa murteet ovat kansakuntamme rikkaus.