Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Nuorten kirjeet veteraanisukupolvelle koskettivat

Haminan seurakunnan kirkkoherra Anna Kinnusen tervehdyksen jälkeen lähtivät seppelpartiot matkaan Narvan marssin sävelten saattamana.

Lapin sota päättyi 27.4.1945. Sen jälkeen ei Suomen puolustusvoimien ole tarvinnut käydä sotaa.  Vuodesta 1987 lähtien päivää on vietetty kansallisena veteraanipäivänä sotaveteraanien kunniaksi. Haminassa päivää vietettiin tänä vuonna RUK:n Maneesissa.

– En tiedä miten osaisimme selviytyä, jos joutuisimme samaan tilanteeseen kuin veteraanit ja lotat aikanaan meidän ikäisenä, tuumivat Pappilansalmen koulun 8. luokkalaiset Alma Ärmänen, Meeri Nevalainen, Eetu Uski, Aliisa Koistinen, Ulla Rosendahl ja Alisa Keisa.

Nuoret palkittiin juhlassa kirjeestä tuntemattomalle veteraanille tai lotalle. Pappilansalmen koulun 8. luokan oppilaat ovat jo kaksi kertaa aiemminkin kirjoittaneet sotaveteraanille tai lotalle osoitetun kirjeen.

Tapa on tullut Haminaan Kajaanista. Projektin alkuunpanija, Sotien 1939-1945 Etelä-Kymenlaakson Perinneyhdistyksen Haminan osaston jäsen Jarkko Lappeteläinen sai kuulla kajaanilaisten hankkeesta, ja heiltä luvan kysyttyään lanseerasi ajatuksen Haminaan.

– Se on kaunis tapa osoittaa kiitosta ja samalla pitää veteraanisukupolven muistoa nuorempien  mielessä, Lappeteläinen totesi.

Palkintoraadin valitsemista kirjeistä paras kirje veteraanille ja lotalle luovutettiin juhlassa Saara Laineelle ja Risto Rahkoselle.

Palkitut kiitoskirjeen kirjoittajat saivat veteraanityön tukemisen muistomitalit ja lahjakortit. Kuvassa palkituista kirjoittajista Meeri Nevalainen (vas.) ja Alisa Keisa, Risto Rahkosen ja Saara Laineen oikealla puolella Alma Ärmänen ja Ulla Rosendahl. Kuvasta puuttuvat palkitut Aliisa Koistinen ja Eetu Uski.

Sekä Laine että Rahkonen ovat kotoisin Virolahdelta, ja koulukavereita kansakoulusta.

– Olin kahdeksanvuotias kun liityin pikkulottiin. Äiti ja isosiskot olivat Lotissa. Pikkulotat saivat monenlaisia tehtäviä. Kerättiin käpyjä ja pihkaa, paperia ja lumppua. Äiti teki jäätelöä lotille myyntiin, ja minä kirnusin, Saara Laine kertoo.

– Sotaa käytiin ihan lähellä, ja evakkoonkin jouduttiin, mutta ei sen ikäinen osannut pelätä.

Risto Rahkonen on muutaman vuoden Saaraa vanhempi, ja osasi jo tunnistaa vaaran.

– Annoin sotilaspoikalupauksen 11-vuotiaana keväällä -42. Olin suojeluskunnan viestilähettinä. Rintamalinja oli jo niin lähellä että Virojoki oli sotatoimialuetta. Vein polkupyörällä  palvelukseenastumismääräyksiä, välillä lenkki kesti pitkälle aamuyöhön. Silloin kyllä pelotti, sillä alueella liikkui desantteja.

Veteraanipäivän järjestäjinä toimivat Haminan kulttuuripalvelut, veteraanijärjestöt ja seurakunta. Tervehdykset juhlaan toivat kaupunginjohtaja Ilari Soosalu ja Haminan seurakunnan kirkkoherra Anna Kinnunen.

Juhlan musiikista vastasivat Etelä-Kymenlaakson veteraanien perinnekuoro MPK:n Kaakkois-Suomen soittokunnan säestyksellä sekä Pappilansalmen alakoulun lastenkuoro. Veteraanipäivän koskettava loppuhuipennus oli Veteraanin iltahuuto yhteisesityksenä sekä Maamme-laulu, johon myös yleisö yhtyi.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli