Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kesätuulella kohti tapahtumakesää

Sleepy Strings on nuorista aikuisista koostuva jousisoitinkokoonpano, jossa viulua soittaa Elisa ja Senni Toikka, Elina Rapeli ja Sara Urpalainen sekä selloa Ida Vapalahti ja Maria Urpalainen. Alkuperäinen kokoonpano syntyi vuonna 2015 Hamina Bastionissa esitetyn Sliipparimusikaalin "Kuka mitä häh" alkumainingeissa, jolloin idean Sliipparikappaleista jousiorkesterille heitti ilmoille Sanna Vapalahti. Ideasta kopin nappasi Pappilansalmen koulun ja Haminan lukion musiikinopettaja Anne Schürmann. Settiä käytiin esittämässä Tampereen matkailumessuja myöten. Kesätuulella Haminassa -tapahtumassa poppoo soittaa, laulaa ja ehkä laulattaakin Kesämopon ja Metsäration lisäksi jokusen suomalaiskansallisen kesäisen laulun. Onko järkee vai ei? (kuva: Sanna Vapalahti).

Lauantaina 27.5. Haminan torilla puhaltavat lämpöiset kesätuulet. Kehittyvä Hamina ry:n Kesätuulella tapahtuma tuo torille taas komean kattauksen jäsenyritysten ja yhteisöjen järjestämää ohjelmaa.

Päivä lähtee hyvin käyntiin pienellä aamujumpalla, juhlallisen tapahtuma-avauksen jälkeen Powergymin ohjauksessa yleisö voi ottaa hyvät alkulämmöt.

Urheilulla myös jatketaan, kun Anniina Koso junioreineen esittelee haminalaisille pesäpallon valtakunnallista Naperoleiriä joka valtaa ympyrät 31.7.-4.8.

Koomikkotaikuri JP Pirinen vapauttaa nauruhermot esityksellään ja oman taikashownsa jälkeen hän taiteilee lapsille  ilmapalloista erilaisia hahmoja.

Mitä olisi torijuhla ilman musiikkia ja tanssia? No ei paljon mitään; toriyleisön viihtymisen takaavat Minijouset, Kirviset-kuoro, Popkööri ja sliippareiden musaa jousilla soittava Sleepy Strings sekä tanhuryhmä ja Havestepin tanssijat.

Luvassa on myös catwalk-kävelyä kun paikalliset vaateliikkeet järjestävät muotinäytöksen.

Kaupungin tervehdyksen tapahtumaan tuo tuore kaupunginjohtaja Ilari Soosalu. Jalle Niemelän juontaman lavaohjelman päättää viime kauden parhaiden urheilijoiden palkitseminen.

Ohjelmallisen annin lisäksi torilla on Kesäpuiston puoleisessa päässä suosittu peräkonttikirppis. Paikalla on myös mm. monitoimiauto Päivänsäde sekä lapsille kepparirata ja kasvomaalausta.

Kehittyvä Hamina ry:n jäsenyritykset ja -yhteisöt esittelevät tapahtumassa toimintaansa ja myyvät tuotteitaan.

– Kesätuulella on kesäkauden avaus, tervetuloa viihtymään ja kuulemaan mitä kesä-Haminalla on kaupunkilaisille tarjota, toivottaa Kehittyvä Hamina ry:n hallitus.

Popkööri on keväällä 2023 perustettu kuoro. Kesätuulella Haminassa-tapahtuman puolituntinen musiikkikattaus koostuu Glamrock-biiseistä, Suomi-iskelmää ja elokuvamusiikkia unohtamatta. Solisteina kuullaan kuorolaisia: Jaakko Hämeenniemi, Jalle Niemelä, Hanna Nurmikumpu, Annu Silvo, Maria Urpalainen sekä koko nuoriso-osasto. Kuoroa johtaa Anne Schürmann.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli