Kun kasvihuone hehkuu kukkien väriloistoa ja toinen tulvii yrttien aromaattista tuoksua, on kesä lähellä. Kun suoramyynti Taimimyymälä Tepposen puutarhalla Hirveläntiellä äitienpäiväviikon tienoilla aukeaa, saa se kotipuutarhurit ja kukkien rakastajat liikkeelle. Kesäkukat, hyötykasvit ja yrtit ovat valmiina siirtymään uusiin pihoihin ja puutarhoihin. Lauantaina Tepposella juhlistettiin myös yrityksen 40-vuotista taivalta.
– Pellolla me lapsena kasvettiin, Taimimyymälä Tepposen yrittäjäsisaruksista toinen, Anu Tepponen muistelee hymyillen.
– Vuonna 1982 vanhempiemme muutettua tilalle tarkoitus oli keskittyä maanviljelykseen ja lihakarjan kasvatukseen mutta heti seuraavana keväänä 1983 ensimmäisessä kasvihuoneessa kasvoi myös kukkia kaalintaimien rinnalla. Reilu 10 vuotta sitten siirryttiin yksinomaan kukkien ja hyötykasvien kasvatukseen.
Meille kuluttajille näkyvin kesäaika on vain lyhyt episodi puutarha-alan yrittäjän vuodenkulussa.
– Siemenestä kasvatettavat kukat ja yrtit kasvatamme itse. Pistokastaimista ensimmäiset saapuvat jo viikolla 8 eli keskelle talvea. Siitä alkaa kasvatuskausi, kertoo Eija Tepponen.
– Toukokuussa kylvetään nopeakasvuiset yrtit sekä kurkut ja kurpitsat.
Korona ja sodan seurauksena syntynyt taloustilanne ei ole merkittävästi vaikuttanut myyntiin. Kasvit ovat edullisia, kun miettii millainen vaikutus niillä on hyvinvointiin.
– Taimimyymälässä puolin ja toisin vaihdetut kasvatuskokemukset auttavat meitä lajien valinnassa ja asiakkaita kasvatuksessa. Kasvien hoitaminen, niiden kauneus ja sato tuottaa iloa, sekin on yhteinen, arvokas kokemus, Anu Tepponen kiteyttää.
