Haminan talousalueen uutislehti

Numerot ovat vain numeroita

Koululaisten kesälomat alkavat. Kymmenen viikkoalomaa edustaa eurooppalaisessa mittakaavassa keskivertoa. Muun muassa Saksassa sekä Tanskassa lapsilla on lomaa kuusi viikkoa, ja Ruotsissakin kahdeksan. Suomalaislasten kesälomaa pidemmän loman viettävät esimerkiksi Viron (11 vk ) ja Italian (13 vk) koululaiset.

Aika ajoin nostetaan tapetille koulujen kesälomienajankohta. Pitäisikö loma siirtää keskieurooppalaisten tapaan alkamaan kesäkuun puolivälissä tai heinäkuun alussa, ja vastaavasti loppumaan elokuun lopuilla. Siirtämistä myöhemmäksi on perusteltu mm. alkukesän säiden epävakaisuudella, pitkän ja pimeän syyslukukauden keventämisellä sekä matkailuelinkeinon volyymien kasvattamisella elokuulle samaan aikaan jolloin keskieurooppalaisetkin lomailevat.

Toisaalta, vuoden valoisimmat viikot ovat käsillä juuri nyt, miksi tuhlata aikaa sisällä istumiseen. Muutos hankaloittaisi myös jatko-opintojen pääsykokeisiin valmistautumista. Koululaisten kesälomaan kuuluu toivottavasti vapautta ilman suorittamisen paineita, toisaalta myös uusia ja innostavia kokemuksia.

Luin pari päivää sitten sanomalehden yleisönosastosta erään opettajan toiveen: kun kesäloma vihdoin alkaa, älkää kyselkö nuorilta heti ensimmäiseksi heidän arvosanojaan tai todistuksen keskiarvoa.

Sillä mitä ne numerot lopultakaan kertovat. Yhdeksikön oppilas voi olla lahjakas ja motivoitunut, tai äärirajoille stressaantunut ylisuorittaja. Ja seiskan oppilas on ehkä vasta oivaltanut opiskelun merkityksen ja tehnyt vuoden aikana huiman loikan. Numerot eivät kerro kaikkea.

Hyvää ansaittua kesälomaa koululaisille ja onnea kaikille opintonsa päättäville!

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus