Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Ilmavalvontalottien muistomerkki Metsäkylään 40 v sitten

Metsäkylässä Houvanmäellä on ilmavalvontalottien muistomerkki. Lotat suorittivat siellä ilmavalvontaa vuosina 1939-44.

Houvanmäki kohoaa niin korkealle, ettei ilmavalvontatorniakaan tarvittu, lottien käyttämä valvontalava oli kiinnitetty kasvaviin tukkipuihin.

4.6.1983 paikalla paljastettiin muistomerkki ilmavalvontalottien kunniaksi.Hankkeen takana oli Haminan ja Vehkalahden Sotaveteraanijärjestöön kuuluneet, aikoinaan ilmavalvontalottina palvelleet naiset. Kymenseudun Lottaperinneyhdistys järjesti kesäkuun alussa  yhdessä muistomerkistä huolehtivan maa-alueen omistajan Matti Merisalon kanssa 40-vuotismuistojuhlan.

– Pauli Riivari muurasi muistomerkin, talkooporukassa oli mukana isäni Elmer Merisalo, JR4:n eli Punamustarykmentin veteraani. Itsekin olin nuorena miehenä mukana talkoissa, Matti Merisalo muistelee.

– Ilmavalvonnasta huolehtivat pääasiassa Metsäkylän lotat, mutta oli myös muita Vehkalahden alueen lottia. Anton Toikan tytär Terttu Toikka, joka itsekin oli täällä talvi- ja jatkosodan aikaan iv-lottana, on kertonut noista ajoista ja tapahtumista.

Alhaalla Anton Toikan talossa oli majoitustupa ja sieltä oli myös viestiyhteydet Haminaan. Jatkosodan aikana vastaavaa tehtävää hoidettiin Emil Sipolan talosta käsin.

Ilmavalvonta-aseman päällikkönä olivat mm. Ilmari Tulikoura ja Ilmari Sipilä. Matti Merisalo kertoo, miten hänen isoisänsä Alfred Merisalon tehtäviin kuului käydä iltaisin tarkistamassa, että ilmavartio oli paikallaan.

Erkki Vitikaisen kirjassa Maanpuolustustyötä Vehkalahdella ja muualla Kymenlaaksossa 1917-1945 kerrotaan mm. Terttu Toikan ja Kyllikki Hovin Houvanmäen valvontapaikassa tekemästä desanttihavainnosta.

– Desantteja oli tiputettu Metsäkylän ja Ruotilan väliseen maastoon heinäkuun 14.-15. välisenä yönä. Ilmavalvonnan havainnon perusteella etsinnät päästiin aloittamaan nopeasti ja desantit saatiin kiinni, Merisalo kertoo.

Kymenseudun Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Hanni Kangasmäki ja varapuheenjohtaja Eeva Rautamaa luovuttivat Matti Merisalolle Lottaperinnesäätiön muistomitalin kiitoksena muistomerkin hoitamisesta sekä siihen liittyvän perinnetiedon säilyttämisestä ja eteenpäin jakamisesta.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli