Viron nyt jo edesmennyt presidentti Lennart Meri pohdiskeli kaksikymmentä vuotta sitten Haminan ja Vehkalahden yhdistymisen juhlaseminaarissa avautuneen Suomenlahden tarjoamia mahdollisuuksia maittemme välisessä yhteistyössä. Ennen toista maailmansotaahan kanssakäyminen lahden yli oli hyvin aktiivista. Sepra-markkinoiden nimellä kulkeneella itäisen Viron ja kaakkoisen Suomen välisellä kaupalla oli vuosisatoja pitkä historia. Suomalaiset veivät Viroon aluksi ylijäämäkalaa ja virolaiset toivat vaihdossa viljaa sekä perunaa. Kauppa laajeni nopeasti myös käsityötuotteisiin.
Sota ja Viron joutuminen Neuvostoliiton ikeen alle keskeyttivät kaiken suoran kanssakäymisen. Suomenlahti avautui uudelleen vasta, kun Neuvostoliitto romahti ja Viro sai takaisin itsenäisyytensä. Samalla odotukset Itä-Viron ja Kaakkois-Suomen välisten yhteyksien tiivistymiselle kasvoivat. Tätä Lennart Merikin toivoi viitaten myös Itämeren alueen voimakkaasti kasvavaan huviveneilyyn.
Nämä muistot saavat minut aina kesäisin ajattelemaan Haminan merellistä ulottuvuutta. Se on valtava potentiaali, jota tulisi hyödyntää paremmin seutukunnan vireyden, kasvun ja kehityksen – vetovoimaisuudenkin – edistämiseksi. Haminan satama ja siihen liittyvät teolliset hankkeet ovat oma lukunsa, enkä niihin puutu. Hyvässä mallissa on myös mökkikulttuuri, joka on sukupolvien ajan kuulunut sekä nykyisten että entisten haminalaisten elämään hyödyntäen rannikon ja lähisaarien karun kauniita maisemia. Olen sen omakohtaisestikin kokenut.
Suuri, piilevä matkailupotentiaali löytyy kuitenkin ihan muualta. Sen muodostavat sellaiset seutukuntalaiset, joilla ei ole omaa venettä eikä mökkiä sekä matkailijat, jotka tulevat autolla Haminaan, mutta haluaisivat historiallisen ympyräkeskustan lisäksi tutustua myös paljon kehuttuun saaristoon. Tällä hetkellähän vuoroaluksella pääsee esimerkiksi Tammioon ja Ulko-Tammioon vain Kotkasta! Kyse on siis sekä saarien palveluista että säännöllisistä saarikuljetuksista.
Ja sitten ovat ne huviveneilijät. Palvelut ja tottumus vievät heitä edelleen Turun ja Ahvenanmaan saaristoon. Nykyisin yhä useampien veneilykohteet löytyvät myös Virosta ja pidemmältäkin Itämeren rannikolta. Itäinen Suomenlahti ei ole toistaiseksi vetänyt purjehtijoita ja veneilijöitä puoleensa suuremmassa määrin. Sepra-kauden kaltaista veneliikennettä Haminan seudulta itä-Viroon tai päinvastoin on myös hyvin vähän, jos laisinkaan. Kyse on taas palveluista, mutta myös mielikuvista ja markkinoinnista.
Tiedän kyllä, että näitä asioita on pohdittu paljon vuosien aikana yksittäisten yritysten piirissä, kaupungin ja seutukuntatason työryhmissä sekä muun muassa Cursorissa. Helppoja ratkaisuja ei ole. Jos olisi, asiat olisivat jo kunnossa. Entinen kalastaja ymmärsi, että ”lohi on niin arvokas kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikkei (heti) saisikaan”. Näin pitäisi suhtautua myös Haminan merelliseen ulottuvuuteen osana matkailustrategiaa.
Palvelujen markkinoinnissa on aina kyse tarjonnan ja kysynnän dilemmasta. Pitääkö palveluja järjestää ennen kuin on kysyntää, vai vasta sitä mukaa, kun kysyntää syntyy. Vetovoima-ajattelu lähtee siitä, että palvelut ovat ensin. Tasavertaiseksi vaihtoehdoksi läntiselle suunnalle Itäinen Suomenlahti ja vanhat seprareitit muuttuvat huviveneilijöiden keskuudessa vasta sen jälkeen, kun palvelukokemukset ylittävät vierailijoiden odotukset tai vähintäänkin vastaavat niitä. Haminan merellistä ulottuvuutta kehitettäessä juuri siihen pitäisi pyrkiä.
