Nuoret pesäpallotaiturit täyttivät Haminan viime viikolla. Naperoleiriläisten riemusta pääsivät osallisiksi myös kaupungin asukkaat, kun joukkueet liikkuivat ryhminä vapaa-aikanaan kaupungilla.
Anniina Koso paimensi valmentajana ja pelinjohtajana omaa HP:n 5-7 -vuotiaitten G-tyttöjen joukkuetta, joka pelasi pääasiassa urheilukentän ruoholla.
– Hurjan kivaa on ollut meillä kaikilla. Jokaisessa pelissä olemme oppineet jotakin uutta ja ne temput otamme käyttöön seuraavissa peleissämme, paljasti Anniina.
Naperoturnauksessa pelataan puhtaasti pelaamisen ilosta. Turnauksessa ei pidetä tilastoja eikä laadita sarjataulukoita. Pelejä tulee jokaiselle joukkueelle sovittu määrä. Pelejä voitetaan ja hävitään, tuleepa tasapelejäkin.
– Huippuhetkiä koimme voitettuamme pariinkin kertaan Seinäjoen joukkueen. Voitot tuntuvat aina mukavilta, muttemme tappioitakaan surreet, ne unohdettiin saman tien, paljastaa Anniina.
Pesis on haastava laji niin teknisesti kuin taktisestikin. HP:n G-tytöt ovat taidoissaan jo pitkällä:
– Merkkipelimme toimii hyvin. Syöttöjen nostaminen oli aluksi vaikeaa mutta nyt onnistuvat niin lyöminen kuin kiinniottokin. Innokkaimmat harjoittelevat jo pesille syöksyjäkin, koska superin Terhi Värrikin syöksyy!
Ensi vuoden Naperoleiri järjestetään Raumalla.
–Tytöistä jokainen on jo ilmoittautunut reissuun! kertoo pelipomo Anniina Koso.