Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Raatihuoneen viereen nousi Googlen esittelykontti

Venla Nopanen (vas.) on Administrative Business Partner, jonka tehtäviin kuuluu mm. yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa tehtävä työ. Jenni Gröhn-Lampinen työskentelee mekaanisen kunnossapidon tiimissä. – Vaikka työyhteisömme on hyvin kansainvälinen ja työkielenä on englanti, on henkilöstöstä enemmistö suomalaisia, sanoo palvelinkeskuksen johtaja Mikko Green.

Perjantaina pääsivät haminalaiset tutustumaan datakeskusten toimintaan kun ympäri Eurooppaa kiertävä Googlen Data Center & Sustainability Tour pysähtyi päiväksi Raatihuoneen viereen.

Päivän aikana oli mahdollisuus tavata Googlen Haminan työntekijöitä ja saada tietoa mm. mikä merkitys Haminan datakeskuksella on internetin jokapäiväiseen käyttöön, mitä keskuksen sisältä löytyy ja miten se tukee vihreää siirtymää.

Koululais- ja opiskelijaryhmät voivat sopia vierailusta jo ennakkoon, mutta näyttely oli avoin kaikille muillekin.

Olavi Kemppi ehti olla Summan paperitehtaalla töissä 25 vuotta. Googlella hän on Haminan palvelinkeskuksen operatiivinen johtaja. Tehtävään häntä pyydettiin työkokemuksensa vuoksi.

– Työhöni kuuluu huolehtia että keskuksen kaikki ydintoiminnan eli datankäsittelyn ulkopuolinen tekniikka toimii. Sähkötekniikka, ilmanvaihto- ja jäähdytysjärjestelmät, mekaaninen kunnossapito jne.

Kemppi hymähtää, ettei ymmärtänyt tietotekniikasta paljoakaan, kun tuli Googlen palvelukseen yli 12 vuotta sitten. Eikä tarvinnutkaan.

– Palvelinkeskuksessa eivät kaikki ole tietokonenörttejä. Täällä tarvitaan monen alan ammattilaisia.

Kotkalainen Jenni Gröhn-Lampinen on laitosteknikkona mekaanisen kunnossapidon tiimissä.

– Opiskellessa samalle kurssille sattui yksi Googlen työntekijä. Tapasin hänet uudelleen tällaisen samanlaisen Googlen kiertueen yhteydessä.

Ei kulunut aikaakaa, kun palvelinkeskuksen rekrystä tuli Jennille työtarjous, opiskelukaveri oli suositellut häntä.

– Opiskelijoiden kannattaa näillä kiertueille tulla juttelemaan. Vaikka tämä ei mikään rekrytilaisuus olekaan, saattaa täällä syntyä hyödyllisiä kontakteja.

Kymenlaaksossa opetellaan koodaamista

Googlen Haminan datakeskus on tehnyt vuodesta 2021 alkaen yhteistyötä Suomen koodikoulun kanssa tavoitteenaan tarjota opettajille oppeja ja työkaluja, joiden avulla he voivat opettaa koululaisille koodaamista ja robotiikkaa.

Code School Kymenlaakso -niminen ohjelma on kouluttanut tähän mennessä 104 opettajaa Haminan, Pyhtään ja Kotkan ala-asteilta, jotka puolestaan ovat opettaneet koodaamiseen ja robotiikkaan liittyviä taitoja noin 3 000 oppilaalle.

Ohjelma on myös kouluttanut opettajia jatkamaan sertifioituina kouluttajina sekä laajentamaan ohjelmaa uusiin kouluihin ja paikkakunnille. Opetuksen sisältö on yhteneväinen Opetushallituksen asettamien oppimistavoitteiden kanssa.

Lukuvuonna 2023–2024 ohjelma tarjoaa luokanopettajille Suomen koodikoulun oppimateriaaleja ja pedagogista tukea sekä ammattiopisto Ekamin opiskelijoiden tarjoamaa teknistä tukea.

Kymenlaaksossa saatujen hyvien tulosten innoittamana Code School -ohjelma on laajennettu Googlen Irlannissa ja Belgiassa sijaitsevien datakeskusten alueille, ja samaa ollaan tekemässä myös Tanskassa, Alankomaissa ja Saksassa tänä syksynä.

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli