Pesäpalloväki tietää, että jos rajat vuotavat, tappio on lähellä. Vuonna 2015 oli myös kyse rajojen pitämisestä ja vuotamisesta – valtioiden rajojen. Euroopan Unionin maihin tuli parissa vuodessa yhteensä kaksi miljoonaa pakolaista. Suomeenkin saapui vuonna 2015 ennätykselliset 32 000 turvapaikanhakijaa ja pakolaista. Erityisesti itärajan ylityspaikoilla kävi kuhina. Tuhannet pakolaiset sanan mukaisesti pyöräilivät raja-asemille. Väitetään, että Venäjä ohjasi pääosin arabimaista ja Afrikasta tulevia pakolaisia tietoisesti Suomeen pyrkien näin horjuttamaan maamme vakautta.

Sotien jälkeen totuimme siihen, että itäraja on lähes kiinni. Tavallisten venäläisten oli turha yrittää länteen, ellei kuulunut etuoikeutettujen nomenklatuuraan tai ”työnsankarien” valikoituihin ryhmiin, jotka pääsivät politrukkien silmien alla viikonlopuksi katsomaan lasin takaa Stockmannin näyteikkunoita. Neuvostoliiton romahtamisen luultiin avaavan rajat. Kyllähän ne avautuivatkin, mutta nyt tiedämme, että eivät lopullisesti, siitä jäljempänä.

Turistivirrat moninkertaistuivat molempiin suuntiin. Tavaraliikennekin lisääntyi niin, että rekkajonot ylsivät enimmillään Vaalimaalta Loviisaan asti. Rekkaparkkia ei saatu rakennettua, mutta EU:n tuella syntyi hulppea moottoritie. Tosin, kyllä siihen verorahojakin kului! Rajojen avautumisen uskottiin elävöittävän erityisesti kaakkoisen Suomen elinkeinoelämää. Tähän tähtääviä investointeja tehtiin urakalla.

Presidentti Vladimir Putinin ajateltiin jatkavan edeltäjänsä Boris Jeltsinin linjaa ja vievän maata kohti avoimuutta. Länsiautojen vienti Venäjälle sekä kodinkoneiden ja -elektroniikan massakuljetukset, usein Haminan sataman välivarastojen kautta, olivat myös merkkejä siitä, että Venäjän kansa keskiluokkaistuu ja alkaa vaurastua. Optimistisimmat ajattelivat maan kehittyvän pikkuhiljaa kohti läntisiä demokratioita myös arvomaailmaltaan.

Venäjä osoittautui kuitenkin juuri niin arvaamattomaksi, millaisena sitä olemme ehkä aina pitäneet. En nyt tässä yhteydessä viitsi lainata asiaa kuvaavaa tunnettua lausahdusta. Tsetshenian ja Georgian sodat, Syyrian kaupunkien raunioittaminen pommituksin, Krimin liittäminen laittomasti Venäjään sekä hyökkäys itsenäisen Ukrainan ytimiin ovat paljastaneet Putinin todelliset kasvot.

Venäjä ei piittaa kansainvälisistä sopimuksista. Se käy brutaalia sotaa Ukrainan maaperällä ja on aiheuttanut mittaamattomia inhimillisiä kärsimyksiä ja materiaalisia tuhoja.

Läntinen maailma tukee Yhdysvaltojen johdolla Ukrainaa massiivisesti pyrkien kuitenkin välttämään sodan laajenemisen maailmanpaloksi. Kaupankäynti Venäjän kanssa on pyritty lopettamaan pakottein ja itäraja on taas pantu kiinni. Tämäkin meidän piti vielä nähdä. Eikä kenelläkään ole edes aavistusta siitä, milloin ja miten tilanne laukeaa.

Vuosikymmenien ajan totuimme siihen, että Yhdistyneet kansakunnat (YK) tulee tällaisissa konflikteissa apuun ja erottaa taistelevat osapuolet toisistaan silläkin riskillä, että rauhanpuolustajien oma henki on vaarassa. Venäjä on veto-oikeudellaan kuitenkin huolehtinut siitä, että YK:ta ei ole saatu sen enempää tuomariksi kuin lääkäriksikään kriisin ratkaisemiseksi. Usko valtioiden väliseen sääntöpohjaiseen ja monenkeskiseen kanssakäymiseen on kyllä koetuksella.