Lokakuun kymmenes päivä on Maailman mielenterveyspäivä. Teemapäivää on vietetty vuodesta 1992 lähtien.

On hyvä että mielenterveyttä tehdään näkyväksi. Oman ikäpolveni ihmisille se oli kauan aikaa tabu. Mielenterveydestä, ja varsinkin sen ongelmista puhumista kartettiin leimautumisen pelossa. Mielen sairauteen sairastunut oli sama kuin hullu. Ja hulluus oli arvaamattomuutta, varottavaa ja säälittävää heikkoutta.

Vaikka mielenterveyden ongelmista puhuminen voi vieläkin olla vaikeaa, on se paljon avoimempaa kuin jokunen vuosikymmen sitten. Kynnys on madaltunut ja asenteet kohentuneet, mutta arjen tilanteissa esimerkiksi mielenterveyskuntoutujat kohtaavat edelleen ennakkoluuloja. Nimby-asenteella  (not in my backyard) on kaadettu monen kuntoutus- ja toipilaskodin rakentaminen ja torpattu mielenterveyskuntoutujan palkkaaminen töihin.

Mielenterveyspäivän tämänvuotinen teema ”mielenterveys on jokaisen oikeus” korostaa yhdenvertaista oikeutta hyvään mielenterveyteen ja samalla oikeutta saada apua ja tukea silloin kun sitä tarvitsee. Oikea-aikainen, matalalla kynnyksellä saatu apu säästää myös yhteiskunnan varoja. OECD:n laskelmat osoittavat, että vuosikustannus mielenterveysongelmista on  suomalaiselle yhteiskunnalle noin 11 miljardia. Työkyvyttömyyseläkkeet, sairauspoissaolot ja tuotannon menetykset tuovat kalliin laskun. Puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä, joka saattaa viedä vuosia ja vuosikymmeniä sairastuneen ja hänen lähipiirinsä elämästä.

Hoidon ja kuntoutuksen ohella on tärkeää puuttua ongelman yleisiin juurisyihin, yksinäisyyteen, syrjintään, opiskelu- ja työelämän kuormitukseen.

Ihmisen kokonaishyvinvoinnin kannalta mielenterveys on keskeinen voimavara. Siksi onkin hämmentävää, miten vähän ongelmien ennaltaehkäisyyn ja nopeaan hoitoonpääsyyn kiinnitetään huomiota.