Haminan talousalueen uutislehti

Onneksi on vuodenajat

Moni on luullut minua talvi-ihmiseksi. Se johtuu kai siitä, että en hypi riemusta kesähelteillä, tai sitten siitä, että minusta talvellakin on kaunista. Korjattakoon nyt kuitenkin ihan näin julkisesti: en ole sen enempää talvi- kuin kesäihminenkään. Olen vuodenaika-ihminen. Innostun, kun on ensimmäinen sellainen kesäaamu, että aamupalan voi kattaa pihalle. Huokaan onnellisena, kun lumikinokset ovat niin pehmeät, että kesken lumitöiden voi kellahtaa tekemään lumienkeleitä. Rakastan vuodenaikoja.

Minusta vuodenaikoja voi verrata vuorokauden eri aikoihin. Kaikkia niitä tarvitaan ja jokaisen yön jälkeen tulee aina uusi aamu. Ehkä tämä nyt käsillä oleva syksy on kuin ilta. Alkaa hämärtää ja väsyttää. Tahti alkaa hidastua, lehdet alkavat punertaa ja kellastua. Kun haukotukset ovat makeimmillaan, syystuuli puhaltaa lehdet puista. Joku haikailee vielä kesän ja kuluneen päivän perään: hitsi, kun en ehtinyt tehdä kaikkea, mitä oli tarkoitus.

Toisaalta päivässä ja kesän lämmössä haluaisi vielä vähän roikkua, olla päästämättä irti. Jos katsoisi vielä yhden jakson suosikkisarjaa ennen iltapesulle siirtymistä. Jos vielä voisi kuivattaa lakanat ulkona tai pyöräillä töihin ilman sormikkaita. Koska sitten, kun antaa periksi, on päivä ja kesä lopullisesti taputeltu. Pitää pukeutua pyjamaan ja laittaa kesäkengät komeroon. Haikeuttahan siinä kai vähän on, kun kesään ja kuluneeseen päivään ei enää voi palata.

Talvella luonto nukkuu ja lepää. Onhan sekin yöunensa ansainnut, niin kuin jokainen meistä ihmisistäkin. Sehän on yksi ihanimmista tunteista, kun käpertyy peiton alle, lämpö leviää joka varpaaseen ja sormenpäähän, ja oikein tuntee sen, että uni alkaa olla lähellä. Nukkuva luontokin on kaunis. Levollisen pysähtynyt ja rauhallinen.

Aurinkoinen kevätpäivä taas on kuin se aamu, jolloin on saanut nukkua pitkään. Aamukahvi tippuu ja lorisee, räystäiltä roikkuvat jääpuikot sulavat kauniisti kimmeltäen. Olo on virkeä ja voi raukeasti venytellen huomata ensimmäisiä leskenlehtiä, sinivuokkoja ja lumikelloja. Koko päivä on vielä edessä, koko kesä on vielä edessä! Tämäkään ei tuntuisi miltään, jos ei olisi saanut nukkua, jos ei olisi ollut talvea.

No, pakko tunnustaa, että kyllä minuakin harmaan rusehtavat loskapäivät pännivät. Ja jos niitä seuraa kovat pakkaset, jotka tekevät kaikista kulkuväylistä luistinratoja, tekee minunkin mieleni luovuttaa ja ryhtyä talviunia viettäväksi muumiksi. Myönnän myös, että ne kosteat syyspäivät, jolloin sade tuntuu suihkepullosta sumutetulta, ovat vähintäänkin ikäviä. Kun aurinko on koko päivän piilossa paksun pilvimaton takana, alkaa itsekin miettiä, heräsinkö tänään ollenkaan. Mutta ne kuuluvat asiaan. Huomenna on taas päivä uusi.

Joku sanoi joskus, että jos jatkuvasti odottaa vain kesää, on lopulta heittänyt hukkaan kolme neljäsosaa koko elämästään. Se ihminen en ainakaan halua olla.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Previous slide
Next slide