Lukiolaiset turvakurssilla Valkjärven harjoitusalueella

Haastavasta kelistä huolimatta kaikki viisi telttaa saatiin pystyyn ja kaminat lämmittämään. Ruokailukin hoidettiin perinteiseen malliin pakeista.

Haminan lukion opiskelijoilla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) järjestämälle turvakurssille.

– Kurssin suoritti 47 Haminan lukion toisen ja kolmannen vuoden opiskelijaa, kertoo MPK Kaakkois-Suomen Haminan koulutuspaikan koulutuspäällikkö Mika Ramu.

Ohjelmassa oli perjantaina RUK:ssa varusteiden sovitus. Lauantaiaamuna oli ensin Intti tutuksi -koulutuskokonaisuus jossa käytiin läpi sotilaallisen maanpuolustuksen perusteita, asevelvollisuusjärjestelmää sekä naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Sen jälkeen kurssi varustautui ja lähti moottorimarssilla kohti Valkjärven koulutusaluetta.

Siellä osallistujat jaettiin viiteen ryhmään joista kukin alkoi kouluttajansa johdolla pystyttää telttaa ja varustaa sitä yöpymistä varten.

– Aika  tuulista ja kosteaa oli, kuvailee lukiolainen Enni Muukka myrskyisää lauantaita.

– Oman ryhmäni, ryhmä Bravon teltan liepeestä tuuli yöllä ikävästi. Ainakin säästyimme vedeltä; muiden telttojen ympärille jouduttiin kaivamaan ojia kun sadevesi valui telttaan.

Ryhmä Bravon Enni Muukka (oik.), Helmi Sareskorpi ja Moona Sarnikorpi kiristivät telttansa naruja.

Opiskelijoilla oli kipinävuorot, mutta tuulisessa yössä valvoi kipinämikon mukana moni muukin.

– Sunnuntaina väsymys tuntui. Se oli itseasiassa paljon rankempi päivä vaikka sää oli parempi. Lauantaina ei sadekaan haitannut kun kaikki olivat levänneitä ja innostuneita uusista asioista.

Enni kertoo, että sunnuntain tehtäviin kuului leirin purkamisen jälkeen rastikoulutus. Rasteilla opiskeltiin mm. kompassin käyttöä, suunnistusta, trangian käyttöä ja ensiapua.

– Kurssilla oli kivaa. Kaikki opitut asiat ovat hyödyllisiä tietää. Oman ryhmäni kouluttaja oli aivan mahtava, Enni kiittää viikonlopun antia.

– Kaikki osallistuivat  tehtävien hoitamiseen, yhteishenki oli hyvä.

Kurssin päätteeksi osallistujille lähetettiin palautekysely.

– Vapaassa palautteessa on kovasti kehuttu kurssin ohjelmaa ja tekemällä oppimista, Mika Ramu toteaa.

– Myös kouluttajat saavat kiitosta asenteestaan. Eniten toivottiin sitä, että kurssin majoituspaikka olisi ollut oikeasti metsässä. (kurssi majoittui piha-alueella)

– Telttailu on tuttua. Puolijoukkuetelttaa en ole ennen pystyttänyt enkä sellaisessa nukkunut, kertoi Sisu Ikonen lyödessään teltankiiloja maahan.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli