Haminan talousalueen uutislehti

Nuoret tutustuivat hirvenmetsästykseen

Nuorten metsästyspäivän osanottajat söivät lounaseväät maastossa. Iltapäivällä metsästyksen päätyttyä jatkui ohjelma TOK:n talossa mm. metsästyskoiriin tutustuen, saunoen ja ruokaillen.

Nuotiosavu tuoksuu, eväspaperit rapisevat ja tulen ääreltä kuuluu hiljaista puheensorinaa. Toisella korvalla kuitenkin kuunnellaan tietoja metsästä, joko jahti jatkuu.

Syyslomaperjantaiksi olivat Vehkalahden-Haminan riistanhoitoyhdistys ja Kannusjärven ja Kitulan Metsästysyhdistys järjestäneet hirvenmetsästyspäivän alle 18-vuotiaille riistanhoitoyhdistyksen alueen nuorille.

–Mukaan ilmoittautui 17 nuorta. Aamukahdeksalta kokoonnuttiin TOK:n talolle ja siitä lähdettiin turvallisuusohjeiden ja sääntöjen läpikäynnin jälkeen passipaikoille, kertoo Kannusjärven ja Kitulan Metsästysyhdistyksen puheenjohtaja Riku Hietanen.

–Passissa nuoret olivat  1-2 ryhmänä yhdessä aikuisen kanssa.

–Ehdittiin olla varmaan puoli tuntia passissa, kun ensimmäinen hirvi kaadettiin, nuoret kertovat innostuneina.

Keskipäivän taukonuotiolla käytiin läpi siihen asti koettua. Oltiin vedetty yhteisvoimin kaadettu hirvi vetolevyllä tien varteen ja seurattu nylkemistä.

Enemmistölle nuorista metsästys oli uusi kokemus, mutta joukossa oli myös muutamia metsästäjäntutkinnon suorittaneita. He kertoivat olleensa hirvimetsällä aiemminkin; myös sorsastus ja kyyhkysjahti oli osalle tuttua.

–Aiemmin olemme ottaneet jänisjahtiin mukaan nuoria, ei kuitenkaan tässä laajuudessa. Kokemus on ollut mukava, nuoret ovat noudattaneet tarkasti ohjeita, ja kun saalistakin tuli heti, on mieliala korkealla, Hietanen toteaa.

Kaikille osallistujille on luvassa osa saaliista. Seuraavalla viikolla jokainen nuori saa noin 1,5 kiloa hirvenlihaa.

–Metsästysyhdistyksen omat jahtipäivät ovat lauantaisin ja sunnuntaisin. Tälle vuodelle saimme luvat 33 hirvelle, joista 17 on jo saatu. Välttämättä ei kaikkia lupia käytetä.

Kasvaako luku yhdellä, sillä samoin tein tulee metsästä tieto jahdin jatkumisesta. Taukoporukka alkaa valmistautua passipaikoille lähtöön.

Jari Kolmela leikkasi maistipaloja kypsennetystä hirvensydämestä ja -kielestä. Nuorista muutama on suorittanut metsästäjätutkinnon ja ollut mukana aiemminkin hirvenmetsästyksessä.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide