Ensin tuli huomautus, sitten varoitus ja lopulta porttikielto – noin kymmenen kertaa. Vaan ei auttanut: se oravan retale keplotteli itsensä lintulaudalle aina vain uudelleen.

Olin ajatellut, että työhuoneen ikkunan eteen laitettu lintulauta toisi piristystä etätyöpäiviin. Ja alkuun olikin ihanaa, kun porukka punatulkkuja pyrähti lintulaudalle. Vielä kun olisi ollut hentoinen lumipeite, olisi näky ollut kuin vanhasta postikortista. Mutta sitten tuli orava ja heti perään harakka, ja alvariinsa koputtelin ikkunaruutua ja karjuin poistumiskäskyjä tuuletusikkunasta.

Syy kiukkuuni oli tietenkin se, että tunkeilijat saivat aikaan sotkun. Sekä orava että harakka hölväsivät siemeniä enemmän maahan kuin suuhunsa. Ja se taas houkuttelee paikalle hiiriä ja muita ei-toivottuja vieraita.

Mutta on taustalla ehkä toinenkin syy: eläinten arvoasteikolla pikkulinnut ovat mieluisampia kuin oravat, ja lintujen listalla talitiaiset ja punatulkut nousevat paljon harakkaa korkeammalle. Auta armias, jos pihaan ilmestyy lokkeja! Niiden rinnalla harakat ovat sittenkin ihan kivoja kavereita.

Eläinten tykkäysjärjestys on sellainen, että haluaisimme metsästäjien tähtäimiin sudet ja valkoposkihanhet, mutta ilvesten kaatoluvista älähdämme. Varmasti syystäkin, mutta ehkä osittain myös siksi, että ilveksillä on ne söpöt karvatupsut ja siinä yhdessä elokuvassakin se ilves oli sille pojalle niin kiva kaveri.

Eläimet itse ovat maineeseensa täysin syyttömiä. Eivät ne osaa ihmisiä miellyttää, eikä niiden pidäkään. Ne tekevät vain sen, mikä niille on luontaista. Yrittävät lisääntyä ja pysyä hengissä. Niiden mielessä tärkeysjärjestys liittyy enimmäkseen kai siihen, kuka voi syödä ja kenet.

Söpöysjärjestys on ihmisen luoma, joten luultavasti sen kärjessä olisivat lemmikit. Nehän ovat perheenjäseniämme ja joidenkin mielestä olemassa lähinnä meitä ihmisiä varten.

Valitettavasti niilläkin on arvojärjestys: kissat eivät ole päässeet lähellekään koiria. Kun selvisi, että eräs tamperelaismies antaa koiransa kulkea vapaana, säntäsi useampikin media tekemään aiheesta paheksuvaa juttua. Vapaana juoksevat kissat sen sijaan ylittävät uutiskynnyksen vasta silloin, kun ne ovat lisääntyneet holtittomasti ja tuloksena on monikymmenpäinen, tuskaisista vaivoista kärsivien kissojen populaatio.

Ensin ihminen kesytti lemmikkieläimet ja vieraannutti ne luonnosta, sitten jätämmekin ne heitteille. Vastuuttomuus järkyttää, raivostuttaa ja itkettää, mutta yritän muistuttaa itselleni, ettei muita ihmisiä voi muuttaa. Voin lopulta vastata vain omista teoistani.

Niinpä sohvani nurkassa nukkuu onnellisena populaatiokissa, hännättömänä syntynyt, ulkoa pelastettu ja kuin ihmeen kaupalla lähes ainoana porukastaan hengissä selvinnyt. Ulos sen ei tarvitse astua tassuillaan enää koskaan. Se nauttii nyt elämästään kodin lämmössä. Ehkä joskus voi ikkunasta vähän vilkaista lintulautaa – ja siellä edelleen kiipeilevää oravaa.