Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Pallo-Kissat hyvässä nosteessa

Saku Halonen Pallo-Kissojen kuplahallissa. – Halli on seuran junioritoiminnan omistama. Mekin harjoittelemme täällä, maksua vastaan kuten muutkin ulkopuoliset vuokraajat. Etupäässä edustuksen harjoitukset nurmikauden ulkopuolella ovat Ruissalon tekonurmella. Sekin helpottuu nyt kun kaupunki on luvannut pitää sen talvella lumettomana.

Haminan Pallo-Kissojen miesten edustusjoukkueen kausi päättyi kakkossijaan Kaakonkulman kolmosessa.

–Edustus on pelannut kolmosta yhtäjaksoisesti nyt kymmenisen vuotta,  sanoo joukkueen valmentaja Saku Halonen.

–Viime kaudella oli nousu kakkoseen todella lähellä. Voitimme sarjan, mutta nousukarsinnoissa tuli sitten tappio.

HaPK menestyi v. 2022 erinomaisesti myös heti jalkapallokauden alkajaisiksi Suomen Cupissa.

–Cupissa päästiin viidennelle kierrokselle asti. Veikkausliigaseura FC Lahti meidät sitten pudotti.

Hyvä cupmenestys ja ennakkoluuloton haasto monta sarjaporrasta ylempänä olevaa joukkuetta vastaan toi joukkueelle näkyvyyttä jalkapallomedioissa, viitoskierroksen peli nähtiin myös TV:ssa.

Tänä vuonna Suomen Cupin pelit loppuivat nopeasti ja sarjassa voiton Pallokissojen nenän edestä vei Myllykosken Pallo. MyPalle kävi mäihä, sillä tänä vuonna voittaja nousi kakkoseen suoraan.

Palloliiton kolmosen itäisen alueen lohko B:ssä, eli ns. Kaakonkulman lohkossa pelasi Haminan lisäksi joukkueita Heinola-Mikkeli-Imatra -linjalta etelään.

–Tuttuja, mutta kovia vastustajia kaikki. Voittoisan viime kauden jälkeen sarjan ykkössija ja mahdollinen nousu kakkoseen oli toki tavoitteena, mutta ei kakkossijaakaan voi huonona pitää.

Kissajoukkueen peli-ilme kerää yleisöä, ja vallin äänekäs kannustajajoukko on jo ilmiö sinänsä.

Katsojia viihdyttävään ja iloiseen pelitapaan löytyy useampikin selittävä tekijä.

–Haluamme pelata hyökkäysvoittoista jalkapalloa, jossa pelaajia rohkaistaan pelaamaan, ei peruuttelemaan, Halonen toteaa.

–Harjoitteluolosuhteet ovat meillä vertailukelpoiset minkä tahansa tämän sarjatason joukkueen kanssa. Toiminnan kokonaislaatu on hyvä.

Myös pelaajatilanne on mainio. Pallo-Kissojen juniorityön kautta edustusjoukkueen ringissä on mukana useita kissajunnuja. Siitäkin huolimatta, että B- ja A-ikäisille junioreille joukkueet löytyvät Kotkasta.

–Sieltä heitä palaa oman kylän miesten joukkueeseen. Olemme saaneet hyviä pelaajia myös varsinkin kotkalaisjoukkueiden kasvateista. Joukkueen koostumus on nyt varsin tasapainoinen. On pidempään yhdessä pelanneita ja nuoria tulokkaita.

Kaikkiaan ringissä on kolmisenkymmentä pelaajaa, mikä on hyvä määrä. Kausi on pitkä, loukkaantumisia tulee, samoin työ- tai opiskeluesteitä.

–Laaja rinki takaa sen, että eri pelipaikoille löytyy vaihtoehtoja. Ehkä toppari-laitapakki -osastolle hieman vähemmän kuin muille pelipaikoille.

Se, mitä Halonen toivoisi, olisi tiiviimpää yhteydenpitoa kaupungin ja urheiluseurojen välillä.

–Kilpailemme samoista rahoista, harrastajista ja yleisöstä. Kilpailuasetelman sijasta kannattaa etsiä yhteistyömahdollisuuksia. Pienessä kaupungissa olemme kaikki tärkeällä asialla. Oman lajin eteen tehdyllä työllä on vaikutusta paljon laajemmallekin.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli