Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Hyvää ruokaa ja yhdessä olemista

Pikkujoulukausi on yksi pitopalveluyrittäjän kiireisimmistä, mutta myös palkitsevimmista sesongeista, kertovat Riitta ja Kai Lääti. Silloin asiakkaat ovat yleensä hyvällä tuulella, ja pikkujouluväen yhteisöllisyyttä on ilo katsella.

Pitopalveluilla riittää töitä näinä joulua edeltävinä viikkoina, sillä maistuva ruoka on olennainen osa suomalaista pikkujouluperinnettä. Riitta Lääti, Pitopalvelu Kanelin yrittäjä, on loihtinut vuosien mittaan hyvää joulumieltä monenlaisiin tilaisuuksiin.

Monet muistavat Riitan ajalta, jolloin hän piti Raati Cafe Kanelia Haminan Raatihuoneella. Lopettaessaan työt kahvilayrittäjänä viime vuoden elokuussa hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan jatkoi harjoittamaansa pitopalvelutoimintaa.

– Halusin tehdä jotakin omaa ja työllistää itseni, hän kertoo.

– Koronapandemian aikana ei pikkujouluja pidetty, mutta tänä vuonna kyselyitä tuli runsaasti.

Ensimmäiset asiakkaat kyselivät Riitalta varauksia jo viime vuoden pikkujoulujen aikaan. Yleensä kyselyjen määrä lisääntyy syys-lokakuussa. Pikkujouluja järjestävien kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä etenkin isolle porukalle sopivia tiloja on tarjolla rajallinen määrä.

– Seurakunnan Simeon-sali on todella toimiva tila järjestelyjen kannalta. Tanelinkulma taas on todella tunnelmallinen”, Riitta kuvailee eräitä Haminassa vuokrattavissa olevia tiloja pitopalveluyrittäjän näkökulmasta.

– Käyn aina pikkujouluja edeltävänä iltana laittamassa pöydät ja kattaukset kuntoon.

Pikkujouluissa tarjottavat kinkut hän hankkii jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuksia, jotta ne varmasti saadaan. Tuoretuotteiden vuoro tulee samalla viikolla, kun pikkujoulut pidetään. Erikoisruokavaliot teettävät ruokien tekijälle jonkin verran lisätöitä, joten ne on syytä ilmoittaa hänelle ajoissa.

– Kaikki jouluruuat pystyy tekemään gluteenittomina ja laktoosittomina. Esimerkiksi vegaanisten ja maidottomien ruokien tekeminen vie enemmän aikaa. Perinteiset jouluruuat ovat edelleen suosiossa pikkujoulujen ruokalistoilla, mutta etenkin nuoret voivat haluta pöytään jonkin modernimman vaihtoehdon. Se voi olla esimerkiksi sisäfilettä.

Aviomies Kai auttaa Riittaa tavaroiden kantamisen kaltaisissa raskaammissa työvaiheissa aina, kun omilta töiltään joutaa. Pikkujoulukausi työllistää pariskuntaa aina viimeiseen joulua edeltävään viikonvaihteeseen saakka. Sen jälkeen alkavat toisenlaiset toimet – jotka nekin tosin liittyvät jouluun.

Valmistan asiakkailleni tilauksesta jouluruokia, ja luovutan ne heille aatonaattona. Sen jälkeen alkaa meidän oma joulu, Riitta sanoo.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli