Kuuluuko maaseudun nuoren ääni kuntapäättäjälle asti

Leader Sepra käynnisti Nuoret äänessä -kehittämishankkeen, jonka ajatuksena on pyytää maaseudun nuoria kertomaan omasta asuinkunnastaan, tulevaisuudentoiveistaan ja ajatuksistaan kuntapäättäjille.

Nuorten kertomukset julkaistaan videoina, joita nuoret ovat tehneet työpajoissa yhdessä ammattilaisten avulla.  

Eteläinen Kymenlaakso kärsii muuttotappiosta ja väestön ikääntymisestä. Nuorilla voi olla usein tunne, ettei heidän yksinkertaisiakaan ideoita viihtyvyyden parantamiseksi kuunnella.

Positiiviset kokemukset omasta elinalueesta vaikuttavat siihen, miten kiinnostavalta vaihtoehdolta opintojen jälkeinen paluu kotiseudulle tai sinne jääminen tuntuu. 

Jokaisesta Sepran toiminta-alueen kunnasta mukana on yksi kylä. Haminasta hankkeeseen osallistuivat Pyhällön nuoret. Videon ensi-ilta ja keskustelutilaisuus pidettiin kylän koululla.

Sepran väen lisäksi ensi-iltaan osallistui Haminan nuorisovaltuuston jäseniä, nuorten neuvontapalvelu Ohjaamon väkeä sekä haminalaisia kuntapäättäjiä.

Videolla nuoret kertovat harrastuksistaan ja esittelevät kylän nuorten kohtaamispaikkoja. Videon ja keskustelutilaisuuden perusteella pyhältöläiset nuoret arvostavat kotikylän yhteisöllisyyttä, sitä, että eri-ikäiset ihmiset tuntevat toisensa ja viihtyvät toistensa seurassa. 

– Täällä on koko kylä kasvattaa meininkiä, he sanovat.

Nuoret toivovat että heitäkin nuoremmat voisivat saada samoja muistoja mitä nuoret ovat itse saaneet. Monenlaista kerhotoimintaa, kunnossa olevia harrastuspaikkoja, peruspalveluiden kuten koulun ja kaupan säilymistä.

Keskusteluissa todettiin, että ala-asteikäisille on harrastekerhoja, mutta sitä vanhemmat jäävät väliinputoajiksi. Kansalaisopiston toimintaa ja liikuntaryhmiä on jonkin verran, mutta nuoret tarvitsevat myös nimenomaan heille suunnattua toimintaa.

Leader Sepran toiminnanjohtaja Marjo Tolvanen kertoi erilaisista hankerahoitusmahdollisuuksista yhdistyksille. Sepralla on myös tarjolla minitukea toimintaan jossa nuorilla on aktiivinen rooli.

– Nuorisorahaa voi hakea nuorten ryhmä, jossa on vähintään neljä 11-25-vuotiasta nuorta. Rahoitusta myönnetään esimerkiksi yhteisten harrastusvälineiden hankintaan ja tapahtumien järjestämiseen.

Nuoret äänessä -videoita on nähtävillä Leader Sepran Facebookissa ja Instagramissa. 

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli