Haminan Lounashuone Kerhon buffettisalin seinällä roikkuu karvalakkipäisen ylikersantin muotokuva. Historiasta, varsinkin sotahistoriasta kiinnostuneille haminalaisille Einar Schadewitz on tuttu mies.

Onhan hän sentään Mannerheim-ristin ritari, joka asui ja työskenteli sodan jälkeen Haminassa ja hänellä on tähtensäkin Raatihuoneen torilla.

Kuuluisuutta Schadewitz saavutti jo talvisodassa hypättyään Summan Munasuolla vihollisen panssarivaunun päälle koputtelemaan luukkua ja kun se avattiin, heitti hän kranaatin sisään tuhoten vaunun.

Kun asetoverit kysyivät häneltä, mitä hän huusi siellä tankin päällä, vastasi savolainen Schadewitz kotimurteellaan: ”Avvoo iivana, tiällä kuolema kolokuttelloo!”.

Etelä-Savosta Juvalta syntyisin olleen Schadewitzin nimi ei kuulosta perisavolaiselta mutta oikeastaan etelä-savolaiselle ei ole mitenkään poikkeuksellista omata vähän eksoottisempi sukunimi.

Jo Olavinlinnan rakennustyö 1400-luvulla toi maakuntaan muurareita ynnä muita ammattimiehiä kauempaakin, aina Keski-Euroopasta asti.

Esi-isä Schadewitz oli suvussa kulkeneen tarinan mukaan ollut Puolaa alkujaan palvellut upseeri, joka jonkin rikkeen takia olisi siirtynyt Ruotsin armeijaan.

Schadewitz ei kuitenkaan alkujaan ollut puolalainen vaan sorbi, pienen länsislaavilaisen vähemmistökansan edustaja, mistä johtuu nimen loppuosa, slaavilaisissa kielissä yleinen filiaatiota eli poikaa tarkoittava -witz. 

Näin myös Leo Schadewitz, joka lähti Juvalta maalaistalosta opin tielle Mikkeliin oppikouluun, asuen monen muun maaseudulta tulleen koulutoverinsa tavoin kortteerissa.

Leo kuitenkin valmistui ylioppilaaksi ja opiskeli yliopistossa, väitteli ja teki uran kansantaloustieteen parissa alan professorina Helsingin yliopistossa sekä teknillisessä korkeakoulussa.

Vuosisadan alun tavan mukaan hänkin päätti suomentaa nimensä ja oppineena miehenä päätti kaiketi vähän leikitellä kielellä.

Saksankielen sana Schade voidaan kääntää suomeksi huudahduksena harmi! tai vahinko!, ja nimenä se kääntyi muotoon Harmaja. Mahtoikohan Leo tietää, että nimen taustalla oleva sorbinkielinen sana škódow tarkoittaa juuri harmia tai vahinkoa?

Leo Harmaja pyrki tutkimaan sukunsa vaiheita ja sai kuulla palossa tuhoutuneesta dokumentista jolla kuningas Kustaa II Aadolf olisi lahjoittanut Schadewitz-nimiselle upseerille maatilan Juvalta.

Tässä Ruotsin kuningaskunta yhdisti sekä palkitsemisen että rajamaakunnan sotilaallisen vahvistamisen sitouttamalla kokeneita palkkasotureita Suomeen. Myös oma esi-isäni, puolalaislähtöinen Albrecht Orbinski päätyi Karjalan kautta Rantasalmelle. Ilmiö oli melko laaja.

Leo Harmajan ja hänen puolisonsa Lauran, joka oli kotitaloustieteen uranuurtaja Suomessa, lapsista tunnetuin oli nuorena keuhkotautiin kuollut runoilija Saima Harmaja.

Kirjallisia harrastuksia oli ollut jo Laura Harmajan isällä, senaattori Arvid Genetzillä. Hän oli kirjailijanimellä Arvi Jännes julkaissut runokokoelman, jonka Herää Suomi!-runo kilpaili pitkään Arvidin veljen, Emilin säveltämänä Suomen kansallislaulun paikasta alkujaan ruotsinkielisen Maamme-laulun kanssa. 

Saima Harmajan pikkusisko Kirsti päätyi elättämään itsensä kirjoittamalla Helsingin Sanomien toimittajana ja sittemmin Aku Ankan päätoimittajana. Hän myös toimitti sisarensa Saiman päiväkirjoista ja kirjeistä kaksi kirjaa.

Mutta palataanpa lopuksi vielä Schadewitzien sivistys- ja sotilassuvun sotilaallisiin (ja sivistyneisiin) jäseniin. Leo ja Laura Harmajan ainoa poika, Tapani Harmaja opiskeli yliopistolla ja kouluttautui varusmiehenä Ilmavoimissa lentäjäksi.

Kirjallisia taipumuksia hänkin osoitti julkaisemalla vuonna 1938 kirjan Pilven veikot: Maailmansodan kuuluisimpien lentäjien tarina. Kirja käsitteli ensimmäisen maailmansodan myötä kehittyneen uuden aselajin, ilmavoimien, sankareita.

Lentäjänä Tapani itsekin kunnostautui. Toisen maailmansodan puhjettua Suomi alkoi haalia sotakalustoa maailmalta. Kielitaitoisena lentäjänä reservin vänrikki Tapani Harmaja lähetettiin Italiaan tutustumaan Fiat G.50-hävittäjäkoneisiin.

Siellä hän suoritti konetyypin kokeilulennot ja niiden yhteydessä pystysyöksyn, jonka yhteydessä hän saavutti 828 km/h nopeuden, joka oli suurin suomalaisen siihen mennessä saavuttama.

Tapaus herätti täällä paljon huomiota ja huhuttiin hänen jopa olleen lähellä äänivallin rikkomista mutta sitä suomalaisten lentäjien piti sentään odottaa sodan jälkeiseen aikaan.

Tapani Harmaja osallistui talvisotaan hävittäjälentäjänä ja kaatui ilmataistelussa 1. helmikuuta 1940 jouduttuaan usean vihollishävittäjän ahdistamaksi Viipurinlahdella lähellä Venäjänsaarta.

Fokker-hävittäjällä lentänyt Harmaja yritti irtaantua taistelusta syöksymällä pilvien läpi mutta tällä kertaa hän ei enää ehtinyt oikaista syöksyänsä.