Itsenäinen Suomi täyttää huomenna 106 vuotta. Itsenäisyyspäivä on useimmille vapaapäivä, johon kuuluvat perinteet. Kaksi kynttilää ikkunalla, tv:ssa Tuntematon sotilas ja linnan juhlat, karjalanpaisti ja kakkukahvit. 

Nyt vietetään ensimmäistä itsenäisyyspäivää puolustusliitto Naton jäsenvaltiona. Euroopassa soditaan ja oma itärajamme on väliaikaisesti sulkeutunut.

Onko itsenäisyyspäivässä mikään muuttunut?

Enää ei ole niin helppo kelluskella haaleassa välinpitämättömyydessä. Ympäröivän maailman tapahtumat pakottavat ottamaan kantaa. Julkinen keskustelu on välillä ollut repivää.

Sitä se on ollut joskus ennenkin. Vastakohtaisuudet kulminoituivat vuoden 1918 tapahtumissa ja  1930 -luvun alkuvuosien poliittisissa ääriliikkeissä.

Kuitenkin ulkoisen vaaran uhatessa yhtenäisyys löytyi. Talvisodan hengestä, spontaanista yksituumaisuudesta on puhuttu jonkinlaisena ihmeenä. Olihan edellä mainituista kansakuntaa repivistä tapahtumista kulunut vasta kovin vähän aikaa. 

Yksituumaisuuden askelia oli otettu jo ennen Talvisotaa. Joulukuun 5. vuonna 1935, tasan 88 vuotta sitten, hyväksyi eduskunta yksimielisesti pohjoismaisen suuntauksen Suomen ulkopoliittiseksi suunnaksi. Puolueet ja kansanedustajat IKL:sta Sosiaalidemokraatteihin olivat samaa mieltä maan ulkopoliittisesta linjasta. 

Natoon liittyminen, itärajaan liittyvät päätökset: ulkoisten uhkakuvien edessä olemme edelleen yksituumaisia.