Haminan talousalueen uutislehti

HP vetää isoa haastetta

HP:n miesten joukkue ryhmittyi iloiseen yhteiskuvaan nousun varmistuttua.

Haminan Palloilijat on löytänyt lajin legendan edustusjoukkueiden lukkarivalmentajaksi. Ennätykselliset 23 Itä – Länttä pelannut ja 13 kertaa vuoden lukkariksi valittu kouvolalainen Toni Kohonen, 47, ryhtyy luotsaamaan HP:n lukkareita niin miesten kuin naistenkin puolella.

– Toni tulee tuutoriksi auttamaan meidän nuoria lukkareitamme, HP:n toiminnanjohtaja Marko Hovi myhäilee.

HP:llä on nyt miesten puolella 19 pelaajasopimusta.

– Meidän materiaalimme on aika laaja. Ja pitää ollakin, sillä olemme monena vuonna kompastuneet siihen, että pelaajat ovat loppuneet kesken.

Kaikki rosterin pelaajat eivät tule pelaamaan superpesisjoukkueessa. Toiminnanjohtaja arvelee, että ehkä 1-3 nuorelle nimelle haetaan paikka jostakin ykköspesisjoukkueesta.

Hovin mukaan HP lähti nousun varmistuttua kasaamaan joukkuetta, jolla pystyy kilpailemaan päävastustajiksi arvoituja Imatraa, Alajärveä ja Seinäjokea vastaan.

Hamina hankki siirtomarkkinoilta Lauri Rönkön, Juho Hacklinin, Antti Kortteenperän, Aleksi Rantalan ja Waltteri Hämäläisen.

– Jos tällä rosterilla ei pysty superissa pelaamaan, niin sitten ei pysty. Kyllä seuran siihen seuran puolelta lyötiin kaikki, mitä meillä oli laitettavissa.

Hovi muistuttaa, että koko seuran liikevaihto nousi tänä vuonna miljoonaan euroon.

– Se on tällaiseen kylään valtavan iso summa.

HP on seurana asettanut ensi kauden tavoitteeksi sarjapaikan säilyttämisen.

Edustusjoukkueelle ei ole vielä löydetty kakkospelinjohtajaa. Hovi kuvailee tilannetta haasteelliseksi aikana, jolloin ykköspelinjohtajistakin on pulaa.

Joku on tietysti kakkospelinjohtajana jo 28. joulukuuta, jolloin HP kohtaa talvisuperin avausottelussa Seinäjoen JymyJussit Kuopio-hallissa. Hovin mukaan pelaajien kokeilu on talvisarjan tärkeintä antia.

Kaikki eivät tiedosta, miten isoa haastetta HP vetää tällä hetkellä seurana. Hamina on ylivoimaisesti pienin kaupunki, josta on joukkueet sekä miesten että naisten superissa. Lisäksi HP on tulessa muillakin sarjatasoilla.

– Onhan tämä sellainen savotta, jota vedämme. Siinä moni ulkopuolelta sanoo, että hattu pois päästä, Marko Hovi tuumii. 

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli