Aleksi Leppä olympialaisiin

Aleksi Leppä tähtäsi elokuussa itsensä Bakun MM -kisoista Pariisin olympialaisiin ensi kesänä. Kuva: Suomen Ampumaurheiluliitto.

Haminan Ampumaseuraa edustava kivääriampuja Aleksi Leppä nimettiin viikko sitten Pariisin olympiajoukkueeseen. Aleksi ampui Suomelle maapaikan elokuussa miesten 50 metrin pienoiskiväärin MM-loppukilpailussa Bakussa.

– Oletin että olen vahvoilla tulla valituksi kun maapaikka varmistui, kertoi puhelimitse tavoitettu tuore olympiaedustaja.

Ampuja valittiin nyt ensimmäistä kertaa ensimmäisessä valintakorissa.

– Sinänsä tieto valinnasta ei muuta esim. harjoittelua. Bakusta lähtien on valmistautumisessa otettu huomioon olympialaiset. Asian varmistuminen tuo kuitenkin omanlaisen rauhan tekemiseen.

– Valinnan julkaisu poistaa spekulaatiot ja antaa urheilijalle rauhan keskittyä kauden päätapahtumaan, toteaa Marko Leppä, Aleksin isä ja henkilökohtainen valmentaja.

Valintakriteeristö on ampujien kohdalla erilainen kuin esim. yleisurheilussa, jossa se on tulosperusteinen.

– Ennen olympiadia julkaistaan lista näyttökilpailuista ja tieto siitä, kuinka moni pääsee. Ensimmäistä kertaa näyttökilpailuina oli vain arvokilpailuja, eli Euroopan mestaruuskilpailut joista pääsi 2 parasta ja maailmanmestaruuskilpailut joista 4 parasta.

Aleksi Leppä oli Bakun MM-kilpailuissa kuudes. Kilpailun hopeamitalisti ja neljänneksi sijoittunut olivat varmistaneet olympiapaikkansa jo aiemmin, joten kuudes sija riitti valintaan.

– Kun olympiadin aikana ei ole kovin montaa näyttökilpailua ole, on niissä onnistumisen merkitys valtava. Se tarkoittaa myös sitä että olympialaisissa kuka tahansa on potentiaali voittaja.

Aleksi Leppä on puolustusvoimien palveluksessa liikunta-aliupseerina Santahaminassa. Hän harjoittelee ammuntaa talvisin etupäässä Turussa Kupittaalla, missä siihen on parhaat olosuhteet. 

– Haminaankin ennätän aina silloin tällöin. Seuraavaksi tulen jouluksi kotiin, Aleksi kertoo.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli